Osa 33. Ei-kenenkään morsian

Hei taas. Tässä jaksossa seurailemme, kuinka viidennen sukupolven elämä lähtee käyntiin yliopistossa. Melko vastahakoisesti, sanoisin, vaikka pari aarretta ja oikeaoppinen uuniperunan resepti löytyykin.



Sophie lähti tutkailemaan kampusta jalan. Oli kaunis, kuulas syysaamu, mitä parhain kävelysää! Sophie henkäisi ihastuksesta nähdessään, mitä kampukselle oli ilmestynyt: yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli perustanut aivan Tavastilan osakunnan lähelle japanilaisen puutarhan. Puisto hehkui upeissa syysväreissä, ja Sophien oli kerta kaikkiaan poikettava katsomaan lähempää.



Osoittautui, että puistossa oli paljon muutakin kuin vain kasveja. Ihana kuumavesiallas höyrysi istutusten keskellä: Sophie vuokrasi kopista uimapuvun ja hyppäsi altaaseen. Tunne oli kerta kaikkiaan autuaallinen: syysilma oli kirpeää, viileää ja raikasta hengittää, mutta altaan lämmin vesi hyväili ihoa. Virnistäen rentoutuneesti Sophie alkoi katsella ympärilleen. Altaaseen oli ilmestynyt joku nuorimies.



Mies yritti aloittaa keskustelua kvarkeista ja pimeästä massasta, mutta Sophie lillui vaivihkaa kauemmas. Miksi ihmeessä tuhlata arvokasta opiskeluaikaa moisiin nörtteihin? Hiukan ärsyyntyneenä Sophie nousi altaasta ja jatkoi kierrostaan.



Puiston eräässä nurkassa oli pelipöytä, ja Sophie lähestyi innokkaasti: kyllä hän aina parit jolpit Hold 'emissa pesisi! Mutta Sophie hölmistyi huomatessaan, että korttien sijaan pöydällä kökötti lajitelma omituisia nappuloita, vähän kuin dominoa mutta ei kuitenkaan. Pöydässä istui kuitenkin kolme melko komeaa vanhempaa opiskelijapoikaa, joten Sophie istahti reippaasti joukon jatkoksi ja esittäytyi.



Pojat virkistyivät huomattavasti kauniin perijättären saapumisesta ja alkoivat innokkaasti selvittää pelin sääntöjä. Sophien mielestä hänen vieressään istuva, William Walesiksi esittäytynyt vaihto-oppilas oli häiritsevän tutunnäköinen, mutta hän saanut päähänsä, missä olisi pojan mahtanut tavata. William oli muutenkin vähän hiljaista sorttia, ja Sophieta harmitti. William ei ehkä ollut perinteisin mittarein laskettuna maailman komein mies, mutta Sophieta sykähdyttivät hänen jalot ja voimakkaat piirteensä. Harmi vain, että pelin tuoksinassa Sophie unohti pyytää Williamin puhelinnumeron, ja kun poika lähti aivan yhtäkkiä hävittyään Sophielle kahdesti, oli jo liian myöhäistä tehdä se näyttämättä ääliöltä.



Soraa harmistuneena potkiskellen, tosin parisataa simoa rikkaampana, Sophie haahuili puutarhassa kunnes törmäsi alttariin. "Esi-isien hengille", luki kyltissä. Tämäpäs mukavaa, Sophie ajatteli, kaivoi taskustaan kolikon ja heitti sen alttarille. Sophien hämmästykseksi alttarilla leimahti punainen valo.



"Kutittaa... Auh... Apua!" Sophien ruumiin valtasi aivan sietämätön kutina, samalla kun alttarin suunnasta kuului tuulen kohahdus, joka kuulosti epäilyttävästi siltä kuin joku olisi tuhahtanut "kitupiikki".



Sophie ja hänen veljensä pärjäsivät yllättävän hyvin yliopistossa, jopa Alexander, tosin Sophie epäili että hänen arvosanojaan rukattiin ylöspäin luontaisen viehätysvoiman perusteella. Tämä tiesi mojovia apurahoja joka lukukauden päätteeksi, mutta koska ne rahat menivät kaikki säästötilille alakerran remonttia varten, Sophie halusi tienata vähän taskurahaa ja pestautui baarimikoksi kampuksen irlantilaispubiin, Molly'siin. Sophie istui ympäristöön kuin nakutettu, ja monet luulivat häntä aidoksi irlannittareksi, varsinkin kun pisamainen tyttö hyräili usein kansanlauluja Guinessia laskiessaan.



Sophiesta tuli pian varsin suosittu kampuksen poikien keskuudessa ja pubin omistaja oli kovin tyytyväinen kasvaneeseen liikevaihtoon. Sophie sen sijaan ei ollut kovinkaan tyytyväinen: missä ihmeessä kaikki komeat miehet piileksivät? Koko Stenvall-instituutin alueella tuntui parveilevan vain ylimielisten pitkänenäisten miesten sukua, jotka olivat kaikki kuin toistensa kopioita, tai muuten vain seinäänjuosseen näköisiä tyyppejä. Ollapa jo valmistunut, niin pääsisi ulkomaille tutkimusmatkoille, Sophie haaveili.



Usein työpäivän jälkeen, ennen iltaluentoja Sophie harhaili takaisin japanilaiseen puutarhaan. Puiston takaosassa oli rauhaisa, suojaisa katos jonka alle saattoi käpertyä penkille katselemaan hajamielisesti vesikirppujen leikkiä purossa, mietiskelemään omiaan. Olisikohan yliopistoaikana luvassa jo jonkinlaista vaihto-oppilasmatkaa? Mutta sellainen maksaisi niin hirveästi, että Sophie ei oikein jaksanut uskoa toiveensa toteutumiseen.



Eräänä eriskummallisen lämpimänä intiaanikesän päivänä Sophie huomasi taas päätyneensä Mahjong-pöydän ääreen. Komeaa Williamia ei näkynyt vieläkään, mutta tämän ystävä, Panu, oli yhtä innokas pelaamaan Sophien kanssa kuin ennenkin - huolimatta siitä että tytöllä oli tapana voittaa jokainen peli. Panukaan ollut mikään Mister Maailma, mutta hän oli mukavaa seuraa. Lisäksi Sophieta miellytti se, että Panu oli ainakin melkein yhtä älykäs kuin Sophie itse: he saattoivat siis puhua muustakin kuin koripallosta tai edellisviikonlopun bileistä.



Sinä päivänä Sophie jäi puistoon siihen asti kunnes tuli pimeää. Se kannatti: yövalaistus oli uskomaton kokemus.





Puiston takaosassa oli räjähtävän värikäs lampien ja purojen ketju, joiden lomassa saattoi kulkea kaksoiskaarisiltaa pitkin. Siellä täällä oli suihkulähteitä ja pieniä vesiputouksia. Sophiesta tuntui että hän voisi hukkua tähän värikylläisyyteen, tämän kauneuden keskelle. Voi kun pääsisi jonain päivänä ihan oikeasti kaukoitään...!



Sophien niskat olivat oikutelleet koko syksyn, ja hieronta olisi tehnyt äärettömän hyvää. Tähtitieteellinen hinta vain takasi sen, että hieronta jäi vain haaveeksi. Sophie alkoi ihan tosissaan pohtia, pitäisikö hänen löytää itselleen oma, henkilökohtainen hieroja. Esimerkiksi Panu...



Sillä välin pojat olivat Sophien jutuista innostuneina saaneet päähänsä, että kun kerran heidän osakuntatalonsa sijaitsi hyvin vanhalla alueella, jossa oli ollut asutusta jo vuosisatojen ajan, pihamullasta voisi löytyä vaikka minkälaisia aarteita. Sophien hermot meinasivat palaa, kun pihalla oli milloin missäkin huolimattomasti peiteltyjä kuoppia. Jos Sophie sai pojat kiinni itse teosta, he olivat kaivamassa mukamas milloin uutta kukkapenkkiä, milloin kasvimaata... Eräänä iltana Alexander onnistui halkaisemaan vesijohdon, ja siitäkös riemu repesi. Sophie uhkasi soittaa vanhemmilleen ja kertoa poikien tuhoavan heidän ihanan puutarhansa, mutta kun Alexander näytti, minkälaisia rahoja hän oli onnistunut käärimään myymällä löytämiään esineitä eteenpäin, Sophie antoi vastahakoisesti periksi.



Sophie jatkoi edelleen puistossa hengailua törmätäkseen komeaan Williamiin uudelleen, mutta häntä ei vain näkynyt! Sophie haaveili siitä, miten William eksyisi tänne puiston syrjäiseen takaosaan, näkisi kuinka Sophie venytteli upeaa vartaloaan näennäisen viattomasti, kuin ei olisi tiennyt muusta maailmasta. Ja haaveeksi se jäikin: kukaan muu ei tuntunut arvostavan vesiputousten tuomaa rauhaa. Opiskelijat tyytyivät uiskentelemaan kuumassa lähteessä, iskemään korttia tai mahjongia ja syömään nuudeleita herra Wongin kioskista.



Sophie oli ottanut tavakseen myös käydä tervehtimässä esi-isiä säännöllisesti. Useimmiten hän nykyään heitti isomman kolikon, mikä sai aina aikaan hyväntahtoista suhinaa läheisissä puissa ja pensaissa. Se tuntui mukavalta, sai muistamaan omat juurensa. Isovanhempiaan Sophie ei ollut koskaan tavannut, sillä he olivat kuolleet Madeleinen ollessa vielä nuori.

Joitakin valokuvia heistä ja heidän vanhemmistaan oli kuitenkin säilynyt, ja joissain niistä näkyi vanhoja muotokuvia. Madeleine oli selittänyt että taulut olivat kostuneet pilalle vuosia sitten. Sophiesta oli mälsää, ettei tauluja oltu entisöity, ja hän pohti, pystyisikö taulut maalaamaan uudelleen vanhojen valokuvien pohjalta. Entisen veroisia niistä ei ehkä tulisi, mutta ainahan voisi yrittää...



Pojilla oli omia suunnitelmia talon sisustuksen suhteen, ja heidän epäilyttävien kaivauksiensa seurauksena parvekkeelle hankittiin riippumatto. Silloin kun se oli vapaana, Sophie hiippaili ulos katselemaan tähtitaivasta. Se oli niin kaunis! Vielä kun olisi joku, jonka kainalossa tuijotella taivaalle lämpiminä iltoina...



Alexanderin vuosikurssilla oli vaaleatukkainen ja vihreäsilmäinen Severi, joka tapasi hengailla talolla ja etenkin sen porealtaassa. Sophie näki nörtähtävän ulkokuoren ja typerän kampauksen takana melko komeat piirteet: kun Panu tuntui olevan immuuni Sophien viehätysvoimalle, olisiko tässä sopiva kainaloinen auttamaan kellarin remontissa ja sitten nauttimaan sen hedelmistä? Valitettavasti Severi osoittautui melkein yhtä tylsäksi tyypiksi kuin Panu - olihan Panu toki fiksu ja älykäs, mutta kovin jäykkä ja estynyt. Hänen seurassaan ei paljon naurettu, ja nyt näytti pahasti siltä, että Severi olisi samaa miestyyppiä. Sophie oli järkyttynyt: yleensä yliopiston miehet olivat parveilemassa hänen ympärillään kun hän veti uimapuvun päällensä, Severi sen sijaan vetäytyi kauemmas porealtaassa, vaikka pitikin yllä kohteliasta keskustelua.



Eräänä päivänä, kyllästyttyään taas puiston lämminvesialtaassa poreilevaan tunnelmaan, Sophie hiippaili uimapuvussaan esi-isien alttarille. Kolikkoa ei ollut sattunut mukaan, mutta Sophie ajatteli kukan käyvän yhtä hyvin, poimi maasta vielä pinnistelevän syyskukan ja pudotti sen alttarille. Hän ehti tuskin aloittaa kysymyksensä siitä, miten ihmeessä hän löytäisi itselleen järkevän miehen, kun pensaista alkoi kuulua äkäistä surinaa. "Ettäs kehtaat, tuollaisilla kasvoilla ja älynlahjoilla siunattu likka, tulla meille ilkkumaan! Tästä saat!" Sophien kauhistukseksi pensaista nousi valtava ja erittäin äkäinen ampiaisparvi, joka lähti jahtaamaan häntä pitkin puistoa. Sophien oloa ei parantanut paljoakaan se, että muut puistossa olijat nauroivat itsensä kipeäksi näylle.



Selvittyään pistoksista Sophie päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja soitti Panulle. Pitkällisen suostuttelun jälkeen Panu suostui kuin suostuikin tapaamaan Sophien puistossa seuraavalla viikolla.
Sophieta otti pannuun pojan vastahakoisuus: lukioaikoina Sophiella ei ollut koskaan ollut vaikeuksia saada treffiseuraa. Nyt yliopistolla kaikki puoliksikaan treffailtavan näköiset miehet olivatkin kauhean jäykkiä mattivanhasia. Mutta kuten esikuvansa, ehkä heidätkin saisi pehmitettyä jollain.
Alexanderia ärsytti sen sijaan se, että Sophie tukki tien vessaan. Yläkerrassahan ei suinkaan ole toista...



Sophie valmistautui huolella treffejä varten. Hän halusi etenkin olla notkea ja venyvä seuraavana päivänä, joten jooga oli omiaan iltavoimisteluksi.



Treffit alkoivat, kuinkas muuten kuin mahjongia pelaten. Pian Sophie kuitenkin kyllästyi ja yritti saada Panun vähän rentoutumaan. Selvisi, että Panu oli herkkä kutiamaan, mutta myös kovasti arka kosketukselle. Poika kyllä nauroi iloisesti, mutta vääntäytyi pian kauemmas.



Lopulta treffit vesittyivät (kirjaimellisesti) kuumassa lähteessä löhöilyksi, ja viimein Sophie kyllästyi ja väitti lähtevänsä luennolle. Panulta irtosi sentään kevyt suudelma ennen eron hetkeä, sitten mies kirmaisi hytisten takaisin lämpimään veteen retostelemaan kavereilleen.



Juuri ollessaan lähdössä Sophie törmäsi Severiin hierontapaviljongin edessä. Ärsyyntyneenä Panun käytöksestä Sophie kysyi saman tien Severiä ulos seuraavana iltana. Puistoon Sophie ei halunnut enää lähteä, joten hän ehdotti tapaamista Molly'sissa seitsemältä. Severi suostui, ihme kyllä.



Sophie oli myös käyttänyt aikaansa hyödyllisesti (tosin olihan veljistäkin ollut apua) ja nakutellut lopultakin lauteet ja puupaneloinnit kellarin saunahuoneeseen. Pienestä sähkökiukaasta lähti yllättävän pehmeät ja kosteat löylyt. Sophie pohtikin, saisiko Severin houkuteltua lauteille: pyyhkeistä olisi helppo päästä eroon, ja suoraan sanottuna Sophie oli alkanut kaivata fyysistä läheisyyttä. Severi ei ehkä ollut hänen unelmiensa mies, mutta nyt kelpaisi vähempikin. Olisi edes jotakin toimintaa!



Molly'sissa Sophie esitteli Severin työkavereilleen. Mies osoittautui absolutistiksi eikä suostunut maistamaan mitään Sophien ehdottamia herkkuja! Tympääntyneenä Sophie tilasi itselleen Guinessin ja Severille Coca-Colan ("Zeroa!" Severi huudahti) ja istui Severin kanssa kulmapöytään keskustelemaan. Severillä oli paljonkin sanottavaa maatalouden tilanteesta Suomessa ja siitä, miten hän tähtäsi valmistuttuaan toimittajaksi tai poliitikoksi. Severillä olikin jo Apilapuolueen jäsenkirja, sillä se kuulemma sopi hyvin hänen silmiensä väriin.



Guinessin jälkeen Sophie alkoi olla riehakkaalla tuulella. "Miten nyt olisi, jos kuitenkin napattaisiin Irish Coffeet? Ja mentäisiin sitten johonkin tanssimaan?" Severi vain hymyili kohteliaasti ja kieltäytyi. "Tanssiminen ei oikein ole minun alaani. Suoraan sanottuna minun kyllä tekisi nyt mieli lehtipihviä ja uuniperunaa!"



Sophien naama venähti. "Jaahas, no sitten saat kyllä ainakin itse kokata ne! Vai miten on, tarjoatko minulle illallisen?" Sophie ehdotti iskien silmää ja muksauttaen Severiä olkapäähän. "Baaritappelu!" ehti joku innokas jo hihkaista, ja Severin selkä jäykistyi.



Sophie oli vakaasti päättänyt saada Severin rentoutumaan ja yllätti pojan kevyellä suudelmalla. "Relax, darling... Täällä alkaa olla melko lämmin tunnelma. Mennäänkö ulos?"



Sophie talutti Severin kujalle pubin taakse. Siellä he olisivat saaneet olla rauhassa, ja Sophie yritti lämmitellä miestä hieromalla niskoja ja ujuttamalla käsiään paidan alle lämpimään, mutta Severi jäykistyi pian jälleen ja ilmoitti, että hänen piti mennä kotiinsa lukemaan tenttiin ja kirjoittamaan blogiinsa. Sophie jäi harmistuneena puremaan hammasta ja katsomaan, kun Severi nousi taksiin kuin mikäkin valtiomies. Sophie meni vielä takaovesta sisään ja luikahti keittiöön kerjäämään teetä ja sympatiaa. Kokki pakkasi tytölle Fish and chipsit mukaan ja lähetti hänet kotiin katsomaan Teho-osastoa.



Seuraavana aamuna Sophie löysi ovelta yksinäisen ruusun, jossa oli pieni kortti. Se oli Severiltä! Sophien ällistykseksi miehen mielestä heillä oli ollut mukavaa, ja hän toivoi, että he voisivat tavata uudelleen miellyttävän koti-illan merkeissä. Vai vielä koti-illan, Sophie tuhahti, mutta mietti sitten, että jos hän saisi määrätä koti-illan kulun, saunaretki olisi varma nakki.



Sillä välin poikien myyräntyö oli tuottanut viimeinkin tulosta: Vilhelm oli jälleen ollut kääntämässä etupihalla 'uutta kukkapenkkiä', kun hänen lapionsa kolahti johonkin kovaan. Veljesten riemu oli rajaton, kun mullan alta paljastui valtava arkullinen kultarahoja, kaulakoruja ja muita helyjä. Mokomat vain olivat niin kipeästi rahan tarpeessa, etteivät ymmärtäneet kysyä Sophien asiantuntijan mielipidettä vaan veivät arkun suoraan antikvarille, joka tarjosi siitä varovaisesti 5000 simoleonia. Pojat ottivat rahan riemuissaan vastaan, mutta puodinpitäjä oli vielä tyytyväisempi! arkun sisällönhän täytyi oikeasti olla kymmenien tuhansien arvoinen.
Sophie oli raivoissaan kuultuaan mitä pojat olivat menneet tekemään, mutta kun pojat noloissaan lupasivat laittaa rahan takkahuoneeseen ja ruveta heti työhön Sophien suunnitelmien pohjalta, sisko leppyi ja soitti rautakauppaan tilauksensa.



Tällainen siitä sitten tuli. Seinät rapattiin vaaleiksi valoa tuomaan, sillä kellarissa ei ollut ikkunoita. Valaistus hoidettiin lähes täysin elävällä tulella, kynttilöin ja tietenkin takkatulen avulla. Takan malli oli melko erikoinen, se oli ikäänkuin nuotio suuren piipun alla. Sophielle ratkaisu toi mieleen entisajan keittokuopat, mutta moderni versio oli kerrassaan ihastuttava! Kun myyjä vielä lupasi ja vannoi että savupiippu vetäisi aivan normaalilla teholla, eikä huoneeseen pääsisi ylimääräistä savua, Sophie oli myyty.



Takkahuoneen yhteydessä oli pukeutumistila, josta oli ovet sekä suihkuun että saunan puolelle. Alexander istuu itse rakentamallaan puuarkulla. Ties mitä sinne voisikaan säilöä, mutta naulakoita pitäisi kyllä saada lisää.



"Tämähän on ihan naurettavan helppoa! Kuka nyt ei tietäisi kaikkea puunilaissodista," Sophie hihkui jälleen tyytyväisenä lukiessaan tenttiin. Alexanderia ahdisti: hän oli aina joutunut tekemään kauheasti työtä menestyksen eteen, ja nyt sisko vielä oli pakottanut heidät remonttihommiin kesken lukukauden. Johan nyt on kekkonen! Alexanderilla ei ollut juuri muuta purkautumistietä kuin päiväkirjansa, johon hän usein avautui siitä, miten ärsyttävän täydellinen kaksoissisko tuntui dominoivan heidän kaikkien elämää.



Kaikessa remonttihässäkässä taisi joku lasku unohtua maksamattomana kaapin perälle, ja ulosottomies saapui ennennäkemättömällä nopeudella käymään vastasisustetun takkahuoneen kimppuun. Sophie joutui hampaita kiristellen ostamaan uuden seinäkynttelikön omista rahoistaan, se kun ei ollut ollut mikään ihan halpa.



Vahingot paikattuaan Sophie kutsui Severin viettämään sitä mukavaa koti-iltaa uuteen takkahuoneeseen. Severi olikin kovasti tyytyväinen näkemäänsä, ja etenkin siihen, että jääkaapissa odottivat muhkeat rosamundaperunat ja pari kevyesti suolattua pihviä valmiina nuijittaviksi.
"Tosi kivat nuo kyntteliköt. Ovatko ne Ikeasta?" Severi tiedusteli. Sophie kiristeli hampaitaan, mutta ei viitsinyt vastata vaan painautui tiukemmin Severin kylkeen.



Tässä tunnelmassa Severikin rentoutui ja innostui pussailemaan Sophien kanssa kuin mikäkin teinipoika.



Sophie lämmitti saunan, mutta mokoma jäykkis kun oli, Severi ei innostunut ottamaan pyyhettä pois vyötäröltään, vaan kyseli vain kärsimättömänä että koska pääsisi jo ruokaa laittamaan. Pitäisihän Sophienkin tietää, että tie miehen pyyhkeen alle vie vatsan kautta, kuulkaas.



Turhautuneena asioiden käänteensaamattomuudesta Sophie meni suihkuun viilentelemään itseään samalla kun Severi kertoili kovaan ääneen yläkerrassa Vilhelmille ja Alexanderille, kuinka uuniperuna kääritään oikeaoppisesti folioon.



Syötyään uuniperunaa voisilmällä ja maustamatonta lehtipihviä Sophie toivotti Severille hyvää yötä ja marssi huoneeseensa mököttämään. Sophie kaivoi aloittamansa kirjeen esiin ja jatkoi sitä.
"Niin, veliseni," (kirje oli nähkääs Emilille) "näyttää siltä että minun rakkauselämäni on tuomittu epäonnistumaan. Kaikki tyypit täällä ovat jotain ihme poliitikonalkuja tai muuten vain niin jäykkiä, että melkein kohta tuntuu ettei niitä kiinnosta naiset ollenkaan. Voisitko tulla vähän tutkailemaan maaperää, kun sinun tutkasi on vähän tehokkaampi kuin minun? Ties vaikka löytäisit itsellesi jonkun! ;)
Miten vaatefirmasi muuten on lähtenyt käyntiin? Vieläkö isä murjottaa? Minusta TavastE on juuri sopivan näpsäkkä nimi vaatemerkille, nolottaa isää miten paljon hyvänsä. Lähetätkö minulle taas jotain koekappaleita, ne edelliset oli niin kivoja että kaverit oli tulla hulluiksi kun näkivät ne. Voisin yrittää markkinoida niitä täällä kauppoihin..."

Sophien seikkailija-arkeologin jännittävä elämä tuntuu tyssäävän yliopiston tylsiin kiemuroihin, mutta onneksi yliopisto on vain väliaikainen vaihe elämässä. Seuraavan kerran muuten tutustumme vähän siihen, miten Emilillä menee uuden yrityksensä kanssa!