torstaina, helmikuuta 15, 2007

Osa 21. Vaikeuksien kautta Prozacilla ratsastaen... niin mihin? ;)

*Puuuh. Krooh. Blblblbl... pyyyh.*

*havahtuu*

Öh, joo, hei. Tässä vähän nukuttaa. Oli meinaan aika rankka yö tuo edellinen... Tai muutenkin viime aikoina on ollut vähän... Ai kuinka niin, kysytte? No lukekaapa.


Tavastien taloudessa lapset saivat kasvaa vapaasti. Viis siitä, vaikka lapset ryntäilivät ympäriinsä pyjamassa tai söivät koiranruokaa - aikuisten huomio oli keskittynyt Charloten raskauteen. Töissä kulutetut vuodet olivat vain vierineet, ja yhtäkkiä Charlotte ymmärsi kolkuttelevansa jo neljääkymmentä. Ei siinä iässä noin vain lapsia enää pyöräytellä, joten kaiken piti sujua täydellisesti.

Vauhdikasta ja isoa Lindaa tasapainottamaan päätettiin hankkia toinenkin piski - tämä valkoinen mytty on nimeltään Suski. Saas nähdä minkänäköinen otus siitä isona kasvaa! Charloten täytyisi nyt vain varoa popsimasta koiriensa pudonneita häntätupsukoita. ;)

Kas kehveliä, kukas se siellä hyppelehtii isonveljensä pyjamassa? Edes Carl Filipin syntymäpäivää ei muistanut kukaan. Kuinka noloa! CF on muuten ihan samannäköinen kuin äitinsä tuossa iässä. Tuleekohan hänestä yhtä komea kuin Charlotte on kaunis?

"Aaauuuuuuu... Au-au-au-aUUUUU!!" Lindalla oli ilmeisesti oma sanansa sanottavana siihen, että täällä vieläkin soiteltiin Kissanpolkkaa, vaikka talossa oli sentään jo kaksi koiraa! (Ja pissalammikoita lattialla, vai ovatko ne kuolaa? Ja naarmuja huonekaluissa ja ja ja...)

Sitten, eräänä aamuna, juuri kun Charlotte oli kurottamaisillaan maitopurkkia jääkaapista, valtava supistus kouraisi vatsaa. Kaikki ei nyt kuitenkaan tuntunut olevan kohdallaan: synnytyksen ei olisi pitänyt alkaa ihan vielä... Vaan supistukset eivät lakanneet, ja Charlotte kiidätettiin sairaalaan. Siellä hän synnytti keskosena pienen tytön, joka eli hädin tuskin kaksi minuuttia. Tämä oli viimeinen isku vasten kasvoja! Charlotte masentui niin, että joutui jäämään sairaalaan psykiatriselle osastolle tarkkailuun kuukaudeksi. Hän ei olisi millään antanut haudata pientä tytärtään, joka nimettiin Charloten isoäidin mukaan Isabellaksi, ei suostunut syömään eikä nukkumaan, olla möllötti vain sängyssään. Ilman Aattoa ja poikia Charlotte olisi masennuksensa vallassa varmasti nääntynyt nälkään, tai tehnyt itselleen jotakin...

Charloten päästyä sairaalasta hän oli silkkaa itkua ja parkua. Hän kulki ympäri taloa silmät punaisina ja itsekseen mutisten. Miksi yhdelle naiselle piti sattua kaikki tämä onnettomuus?

"Minä en jaksa enää! Minä en kerta kaikkiaan enää jaksa! Periköön joku pojistani, minua ei enää kiinnosta mitä isoäiti on joskus määrännyt!"

Charlotte kiukutteli myös miehelleen, joka yritti tulla halaamaan. "Älä luulekaan että tulisin enää kanssasi sänkyyn, kun mikään ehkäisy ei enää tunnu tepsivän! Älä koske minuun!!" hän kirkui hysteerisenä. Aatto osoitti ihailtavaa mielentyyneyttä vakuuttaessaan vaimolleen, ettei halunnut enää enempää lapsia, vaan että sen sijaan Charlotte tarvitsisi kaiken sen huomion ja hellyyden, minkä vaan voisi saada. "Ja sitä varten minä olen olemassa, rakkaani. En aio pakottaa sinua koskemaan minuun, mutta kerro kun olet valmis, sillä minä kaipaan sinua."

Jokin pato Charloten päässä murtui, ja hän kapsahti miehensä kaulaan, anteeksipyyntöjä soperrellen. "Älä pyydä anteeksi, rakas, älä ikinä pyydä anteeksi! Olet saanut kokea aivan liikaa. Tästedes keskitymme vain toisiimme ja poikiimme. Minä en enää pelkää mitään menneisyyden aaveita!"

Vuotta myöhemmin...

Keväällä Charlotte sairastui kuitenkin yllättäen vatsatautiin. Hän ei oikein uskonut, että hänen omassa ravintolassaan, jossa hän oli keittiömestarina, olisi voinut olla jotakin mädäntynyttä tai väärin kypsennettyä, eikä Tavastin taloudessa ollut tapana jättää ruokaa jääkaappiin homehtumaan. Vaan pahoinvointi ei meinannut millään mennä ohitse. Pahinta aavistellen Charlotte osti salaa apteekista raskaustestin, joka osoitti pelon todeksi: sen mukaan hän, 41-vuotias Charlotte Tavast, todellakin oli - jälleen kerran - raskaana!

Se, mitä Charlotte ei tiennyt, oli että hänen äitinsä haamulla oli erityislaatuisia kykyjä. Vilhelmina ei itse pystynyt niin pikkutarkkaan työhön, mutta hän oli muutamaa kuukautta aiemmin eräänä yönä ottanut valtaansa Odinin, tyttärenpoikansa, ja hänen kauttaan suorittanut pikku vaihdoksen Charloten ehkäisypilleriliuskaan... Ja niin Charlotte juoksenteli oksentelemassa monta kertaa joka aamu, viikkotolkulla, loputtomiin... Odin itse ei tietenkään ymmärtänyt itse tehneensä mitään.

Charlotte päätti, että lapsi saisi syntyä, jos se vain mitenkään onnistuisi. Siispä noudatti samaa kuuria, jota nuorempien poikien odotusaikanakin: nukkumista, syömistä, nukkumista, hieman kevyttä viihdettä, eikä mitään, mikä saattaisi järkyttää hänen mielensä herkkää tasapainoa. Linda vahti uskollisesti emäntänsä unta, ja miehet pitivät huolen siitä, että paikat olisivat jatkuvasti tiptop: pelkkä sotkukin saattaisi syöstä Charloten kohtalokkaaseen raivokohtaukseen.

Charlotte ei tosin ollut kertonut edes Aatolle epäilyistään, eikä Aatto, yksinkertainen mies kun oli, osannut vetää yhtäläisyysmerkkejä Charloten pahoinvoinnin ja mahdollisen jälkikasvun välille. Miehet olivat sen sijaan pitäneet huolta taloudesta aina Charloten sairaalastapaluun jälkeen, sillä psykiatri oli erityisesti varoittanut ettei Charlottea saisi millään tavalla ärsyttää, tai hänen masennuksensa saattaisi puhjeta uudelleen.

"Millainen minä olin, kun olin vauva? Olinko minä yhtä ärsyttävä kuin Sepe ja CF?" "Minä niin toivoisin, että käyttäisit veljistäsi heidän oikeita nimiään, tuo on niin rahvaanomaista! Tämä chili on muuten melkoisen, öh, kypsää." Odin vaikeni nolostuneena, ja Charlotteakin nolotti oma kiertelynsä. Hän tiesi vanhempien poikiensa ainakin jollain tasolla häpeävän nuorta äitiään, ja jos hän olisi taas raskaana... Vanhempainilloissakin häntä aina luultiin poikien isosiskoksi tai jotain.

Elämän rauhoituttua vähitellen, Aatto huomasi kaipaavansa muuta tekemistä. Surffailtuaan aikansa netissä, Aatto löysi etsimänsä: jalkapallon seniorijoukkue Iki-Tammelan Iki-Nuoret! Aatto päätti siltä istumalta elvyttää nuoruudenharrastuksensa: vieläköhän banaanipotku singahtaisi yhtä komeasti kuin ennen?

Jaajaa, kohta Charlotte ei pystyisi enää salaamaan raskauttaan. Vyötärönauha paukkuu jo uhkaavasti... kohta olisi tunnustettava Aatolle. Ja ehkä myöhemmin kerrottava myös pojille.

Odin omistautui perheen lemmikeille susiensa ja Melodin lisäksi. Kun Linda tuli sisälle mutakuopassa kierittyään, se oli Odin, joka hienoissa vaatteissaan tarttui piskiä pannasta ja talutti sen kylpyyn. Odinilla oli myös taito saada eläimet rauhoittumaan ja tottelemaan ilman sen kummempia ponnisteluja. Aivan kuin Odinilla ja eläimillä olisi ollut jokin salainen yhteys...

"Hupsu Suski, se että mennään ulos pissille tarkoittaa sitä, että mennään nurmikolle, ei terassille!" Pentuparka ei vaan uskaltanut vielä kulkea portaista, ja Odin sai mopata.

Sitten Odinkin keksi, että teleskooppia voisi käytellä myös päiväsaikaan. Tosin noinkohan nuoriherra oli niinkään kiinnostunut kurttuisesta kreivistä kuin hänen hemaisevasta sihteeristään, joka vilahteli vähäpukeisena ikkunassa...

Valitettavasti kreivi huomasi jälleen valonvälkkeen Tavastien parvekkeelta ja ryntäsi näyttämään Odinille, mistä kan pissii. "Helkutin nuoret, aina rahan perässä!!" Ai häh? "Niin! Ottavat kuvia ja myyvät juorulehdille, ja sitten minun urani ja maineeni ovat mennyttä!!"

Kyllä se nyt hymy maittaa Iki-Nuorten uudelle tähtipelaajalle! Yleisö rakasti uutta lemmikkiään, ja vielä oli lapsikin tulossa! Vaikkei Aatto olekaan kuin vasta parhaassa keski-iässään, todellisuudessa 50-vuotispäivät eivät kuitenkaan ole enää kovin kaukana. Parta sentään peittää pahimmat juonteet suupielissä. No, onhan sitä vanhempanakin vielä isäksi tultu :)

Carl Filipiä itkettää kovasti, sillä koulusta on alkanut tulla pelkkiä vitosia! Vikahan on siinä, että tämä pikku känkkäränkkä on aina niin huonolla tuulella, ettei suostu tekemään läksyjä, ja jos nyt väliaikaisesti saisikin häntä vähän piristettyä, niin pelkkä läksykirjojen vilkaiseminen saa lapsukaisen suunnilleen itkua vääntämään. Tällä kertaa ei kuitenkaan auta kuin kutsua jälleen isoveli apuun ja vähän auttamaan matematiikassa, tai sosiaalityöntekijöillä saattaisi olla asiaan jotakin sanomista. Mokomatkin kommunistit. Kukkahattutädit. Murmurgrblgrrr....

Syntymäpäivänsä aamuna Aatto huomasi, että harmaat hiukset olivat ottaneet viimeinkin vallan hänen päässään. Aaton merkkipäivää juhlittiin kotiottelun merkeissä, jossa Aatto teki hattutempun Vaahteralan Pyrintöä vastaan. Katsomosta kaikui ponteva, kolminkertainen hurraahuuto kaksinkertaiselle päivänsankarille, Aatto "Rautapappa" Tavastille!

Sebastiankin täytti vuosia, nimittäin kolmetoista. Hänestä alkaa kehkeytyä kertakaikkisen komea nuorimies! Nuo suklaasilmät sulattavat vielä monen neidon sydämen, ainakin jos kyse on yrityspomoista. Sebastianilla on nimittäin melkoinen hinku tehdä elämässään paljon rahaa, muulla ei niin ole väliä.

Charloten raskaus oli jo pitkällä, ja tästä johtuen pojat saivat kokata jo omat ateriat taitojensa mukaan, kun Aatto ei antanut Charloten tehdä mitään rasittavaa tai stressaavaa. "Tässä sitä ollaan... vanhimmat lapset jo yliopistoiässä, ja vielä vaan täytyy yksi lapsi jaksaa kasvattaa... Mitähän olen sattunut tekemään ansaitakseni tällaisen elämän?" Charlotte pohti itsesäälin alhossa. Mokomakin... no, marisija.

Odin oli pysytellyt kotona viimeiseen asti yliopistoonmenoa vältellen, kaiketi siinä toivossa että Nökö (eli siis johtajasusi) olisi viimeinkin kesyyntynyt tarpeeksi ja puraissut, mutta ah ja voi kun koko sutta ei koskaan näkynyt kun oli tarvis! Ja kun se saapui, se myös lähti lähes yhtä pian pois. Ellei Nökö tänä yönä saapuisi pihaan ulvomaan, Odinin olisi lähdettävä yliopistolle, sillä seuraavana päivänä hän olisi jo liian vanha opiskelijaksi. (Ikärasismia!)

Juuri kun kaikki olivat menneet nukkumaan Charloten lätkiessä vielä pasianssia terassilla, supistukset alkoivat. Kukaan ei herännyt Charloten huutoihin, vaan raukkaparka sai synnyttää ihan yksin! Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin.

SE ON TYTTÖ!! SE ON OIKEASTI LOPULTAKIN TYTTÖ!!! *tanssii ympäri taivaallisia salejaan* Täydellinen, pieni, suloinen, vaaleatukkainen tytöntyllerö! Jopa Charlotte oli nyt onnesta soikeana, vaikkei alunperin olisi enempää lapsia halunnutkaan. Jospa äitikin lopulta saisi rauhan haudassaan? Pikkuinen nimettiin Madeleine Desiréeksi, toivotuksi.

Pikku-Madeleinen syntymä oli helpotus koko perheelle, mutta etenkin Charlotelle, joka tiesi, että lasten synnyttäminen oli hänen osaltaan lopultakin ikuisesti ohitse. "Voi rakas! Lopultakin saamme rupsahtaa rauhassa yhdessä!"

Lastenhuonekin sisustettiin uuteen uskoon pikkuisen perijättären kunniaksi. Mikään ei olisi tälle lapselle kyllin hyvää!

Aamuhämärissä Odin soitti itselleen taksin, latoi vähät tavaransa takaluukkuun ja hurautti yliopistolle, jossa Tor odotti jo. Isonveljen jutuista päätellen opiskelu ei ollut hänen ykkösprioriteettinsa, ja Odinia vähän hirvitti, että minkälainen läävä hänen lapsuutensa osakuntatalosta oli tullut Torin 'hellässä' huomassa.

Yksi huoli tosin oli ylitse muiden: Entä jos kampuksella ei olekaan susia?

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Osa 20. Lyökäämme yhdessä päitämme mäntyyn.

In medias res, että pääsen nukkumaan. :D

Ja se on... tättärää... TAAS poika. Huoh. Suloinen pikku poika, ei ihan samannäköinen kuin veljensä, mutta poika, joka saa nimekseen Carl Filip. Eihän tästä tule kohta yhtään mitään.

"Nyt tämä saa riittää! Minä en ole mikään siitostamma, minä haluan elääkin välillä!!" Charlotte-parka. No, jos nyt hänelle antaisi vähän aikaa toipua synnytyksistä... Onhan hänellä työpaikkakin valmiina.

Mirva jumitti kuukausitolkulla samassa taskuvarkaan hommassa, kunnes kauhea ymmärrys iski: ilmeisesti hänestä oli sittenkin kielitty naapurikaupungin rikospomoille, ja yleneminen tyssäsi siihen paikkaan. Se karva katkaisi kamelin selän: Mirva joutui luopumaan lopullisesti haaveestaan ja sanoutumaan irti työstään. Edes minkäänlaista eläkettä ei lainsuojattomalle herunut.

Odin oli sillä välin houkutellut jälleen paikalle uuden susiystävän. Tämän yksilön silmät kiiluivat uhkaavasti, mutta sillä - Odin nimesi tämän naarassuden Nököksi, kuvitelkaa - oli kuitenkin paremmat tavat kuin Nöpöllä, ja se otti tyytyväisenä vastaan silitykset ja herkkupalat. Vaikka Nökö välillä vähän murisikin, se ei kuitenkaan vielä äitynyt puraisemaan, Odinin harmiksi.

Aattooo... Se mehutiski on tarkoitettu LAPSILLE. "Muttakun tämä on hauskaa... ja sitruunamehu on hyvää!" No, asiasta voidaan olla montaa mieltä - kerrassaan kukaan ei ilmestynyt mehuostoksille, kunnes Charlotte armahti miestään (ja naapureita) ostamalla kupposen sokerista litkua.

"Voi rakas, miksemme me voi saada yhtään tytärtä? Minä en enää jaksa synnyttää koko ajan! Minä haluan edetä urallani, haluan elää normaalia elämää, mutta sen sijaan viimeiset melkein kaksikymmentä vuotta elämästäni on kulunut vaippoja vaihtaen ja imettäen niin, että alan tuntea itseni lypsylehmäksi!!" Ei sillä, etteikö Charlotte olisi rakastanut lapsiaan, mutta onhan se silti julmaa joutua alistumaan synnytyskoneeksi siinä pelossa, että muuten äidin haamu tulee kostamaan aviomiehelle. Onneksi Aatto jaksoi edelleen olla toiveikas Vilhelminan koston pelossakin ja tuki vaimoaan hellästi rankkoinakin hetkinä.

Sovittiin kuitenkin, että Charlotte saisi pitää pari vuotta taukoa synnyttämisestä, olihan hän kuitenkin edelleen, neljän pojan äitinäkin, vasta kovin nuori. Jos Vilhelmina rupeaisi kiukuttelemaan, sitten kutsuttaisiin vaikka manaaja avuksi.

Charlotte vakuutti pian ravintolapomot lahjakkuudellaan, ja hän sai suoraa päätä pestin huippuravintolan pääkokiksi. Matka huippukokiksi oli hyvässä vauhdissa, ja uraa vauhdittaakseen Charlotte sai pomoltaan lahjaksi tämän hulppean konvehtitehtaan. Aaton mielestä tosin konvehtien pakkaamista hauskempaa oli niiden popsiminen suoraan liukuhihnalta. *Rouskis mouskis*

Osaa se Charlotte selvästi käyttää teleskooppia sen oikeaankin tarkoitukseen... Uuden elämänrytmin kunniaksi muuten Charlotte leikkasi teinistä asti kasvattamansa kutrit ja otti itselleen pöyheän otsatukan!

Huoh, näin siinä käy kun on liikaa lapsia. Mikä tulva! Onneksi lapset eivät näköjään saa vessanpöntön kanssa läträämisestä mitään tauteja.

Koitti syntymäpäivien aika, jälleen kerran. Sebastianilla oli niin kiire, ettei hän ehtinyt edes kakulle. Silmät eivät muuten näköjään olekaan Aatolta, ruskean sävy on vaaleampi ja kiilto himmeämpi. Voi harmi! Suuret silmät pojalla silti on, ei puhettakaan isojenveljien viirusilmistä.

Taas sitä väkeä vaan jotenkin kummasti ilmestyy juhliin, vaikka paikalle oli kutsuttu vain Linda ja jo vähän rupsahtanut Charloten yliopiston opettaja.

"Vaikka näistä onkin vaivaa, niin ovat nämä pojat kyllä aikamoisia kullannuppuja! Katso nyt miten suloinen tästäkin tuli!" Carl Filip muistuttaa muuten ensimmäisenä pojista enemmän äitiään kuin isäänsä.

"Ai susi, missä?" "Ei missään, mutta täältä pesee!" Odin oli tutustunut koulussa Melodi Ratakkaan, ja nuorten välit olivat jo niin avoimet, että Odin saattoi hyppelehtiä tytön edessä pyjamasillaan, eikä kastuminenkaan nuorta miestä harmittanut. :)

Päinvastoin. Melodillakin oli tietotavoite, ja Odin tunsi löytäneensä sielunkumppanin. Johan tässä aivan sudet tuntuivat unohtuvan, kun yhteisiä puheenaiheita löytyi etsimättäkin ja huumorintajukin kävi yksiin.

Ja eipä aikaakaan, kun nuorten kesken vaihdettiin ensimmäinen, hapuileva suudelma.

Vähitellen, saatuaan omaa aikaa ja tilaa, Charlotte alkoi löytää jälleen lastenkasvatuksen ilon. Carl Filip oli helppo ja kiltti lapsi, oppi nopeasti puhumaan, kävelemään ja potalle, ja oli muutenkin niin suloinen ja aurinkoinen että pahinkin känkkäränkkä heltyy.

Mirvalla sen sijaan napsahti jokin päässä elinikäisen haaveen tyssättyä lasikattoon. Hän osti jostakin valtavat sakset ja alkoi viettää laatuaikaa juoksennellen ympäriinsä terävät saksensa kädessään. Kauvanniemi olisi kyllä kutsunut, mikäli joku olisi vain huomannut muilta kiireiltään Mirvan uuden, omituisen harrastuksen.

"Iti! Itsi! Isi!!" "Joo! Isi! Isin poika on niin fiksu!!" Aatolla on selkeästi lepertelyvaihe päällä, ja karismapupulla ah niin kyllästynyt ilme. Ai olisiko se kuullut tämän keskustelun ennenkin?

Hei hei, mitäs meteliä tämä on? Odinin susiystävät ilmestyivät kuistille keskellä päivää ja pistivät tappelukseksi. Ilmeisesti naaraat tappelevat johtajasuden suosiosta.

Piristystä työpäivän alkuun... Charlotte löysi jostakin kolosta yliopistoaikaisen täryttimensä, ja olihan se testattava, että toimiiko se vielä. Hyvin toimii, onneksi Aattoa lähinnä nauratti. Hyväntahtoista miesväkeä nämä Charloten perheenjäsenet :)

Mitä? Näkeekö Mirva kummituksia keskellä päivää?

Ei, vaan viikatemiehen. "HMPH, JOHAN ON AIKOIHIN ELETTY ETTÄ AIKUINEN NAINEN JUOKSENTELEE YMPÄRIINSÄ SAKSET KÄDESSÄ! EDESVASTUUTONTA. ALAHAN TULLA SIELTÄ, SENKIN HUPAKKO, NYT MENNÄÄN."

Aatto ja Charlotte eivät huomaa mitään, sillä rakkauselämä kukoistaa jälleen. Mirvaa surraan myöhemmin asianomaisin menoin, mutta hän ei ollut kovin läheinen muille kuin Charlotelle, joten lapsetkaan eivät suunnattomasti järkyty omituisen isoäitipuolensa poismenosta.

Uusi auto on selkeästi jotain superteknologiaa, sehän lentää... Jännittävää tosin, että lentäminen tapahtuu ikkunat valkoisina. Ehkä antigravitaatio tapahtuu täyttämällä auton sisäpuoli ilmaa kevyemmällä kaasulla?

Sebastianista on kaikessa hiljaisuudessa (Öh, tai miten sen ottaa) kasvanut uskomaton muusikkovelho. Luovuuspisteet täysissä jo varhaislapsuudessa! Tästä pojasta tulee vielä huippumuusikko.

"Heippa kultaseni! Miten töissä menee? Oletko huomannut, että Carl Filipin pyjama hohtaa pimeässä?" Aatto lörpötteli samalla, kun opetti nuorimmaiselleen salsan askelia. "Väsyttää niin maan mahtavasti... vaan sainpas ylennyksen!" Charloten taiteellinen silmä ja tarkka maku olivat herättäneet ansaittua huomiota sekä asiakaskunnan, arvostelijoiden että ravintolan omistajien keskuudessa, ja hänet ylennettiin arvokkaaseen tehtävään, ruokalistan suunnittelijaksi! Jännityksellä odotettiin, milloin Micheliniltä tultaisiin tekemään arvostelua. Tähti, tai useampikin, tietäisi varmaa julkisuutta ja leveää liksaa...

Odin oli kerrassaan esimerkillinen isoveli, ei jälkeäkään Torin rilluttelunhalusta. Odinilla oli vakituinen tyttöystävä, kymppi todistuksessa, moitteeton käytös ja erinomainen vaatemaku, ja kaiken kukkuraksi heppu nautti pikkuveljen neuvomisesta koulutehtävien parissa! Eihän noin täydellisiä nuoria miehiä pitäisi olla olemassakaan.

Löytyy Odinista tosin näköjään temperamenttiakin. "Ei millään pahalla, Aatto, mutta sinä saisit kyllä lopettaa ruuanlaiton! Tässä perheessä kuitenkin asuu huippukokki, ja minäkin osaan maustaa paremmin kuin sinä! Ruokasi ovat aina sekä liian suolaisia että mauttomia yhtä aikaa, hyi yök!" Aatto oli jokseenkin loukkaantunut, mutta kilttinä miehenä lupasi pojalleen, että tämä saisi tästedes laittaa perheen arkiruuat, jos siihen kerran riittäisi aikaa ja innostusta. Jospa koti-isän malli vain ärsytti Odinia?

Sebastiankin alkoi kiinnostua tyttöjen seurasta, innoituksenaan naapurin Iines, joka tosin muistutti luonteeltaan enemmän rasavilliä poikaa. Vaan mikä tämä juttu on, että tässä perheessä nuoret miehet yrittävät aina tehdä vaikutuksen naisiin pottajutuilla? Ei näin, Sebastian!

"Hiihaahaa! Kuolit!!!" "Tviiuu, tviiuu, antaudun!" On noilla lapsilla leikit. Iines on sitäpaitsi kauhean suloinen tyttö! Luulisi vanhempienkin olevan tyytyväisiä kun Sebastianilla on näin hyvää seuraa.

Odinin ja Melodin lempi vain leiskui entistä kuumempana, ja nuoret kuhertelivat aivan estottomasti etupihalla. Jos nyt menisitte edes vaikka tuonne piharakennuksen puolelle, saisitte vähän yksityisyyttä?

Tuumasta toimeen. Ja sängylle. O-ou...

Ja kyllähän sen tietää, mitä siitä seurasi. "Se oli hauskaa! Otetaan heti uudelleen!" Näillä nuorilla oli onneksi seksivalistus mennyt perille ja kortsut löytyivät lompakosta.

Että sitä voi ihminen joskus säikähtää. Vaan viikatemies saapuikin hakemaan Figaron luokseen kissojen taivaaseen, eikä esim. Charlottea. Huh! Eikös kissojen Kuoleman pitäisi olla... tuota... kissa? No, kuinka vain. Figaro heilautti viimeisen kerran häntäänsä isännilleen ja astui arvokkaasti Tuonelan ovesta. Niin kuolemassa kuin elämässäkin...

Minkäs blondin kanssa se Aatto tekee oikein tuttavuutta? Itse asiassa hän on päättänyt yllättää vaimonsa. Charlotte oli kovin surullinen Figaron kuoltua, ja alkoi toivoa uutta lemmikkiä. Siispä...

Mitähän tästäkin vielä tulee. Tämä kirppukasa tässä on Linda, turkki on tosin kaunis ja kiiltävä. Muttakun minä en pidä koirista! "Hys, ettei Charlotte kuule. Mehän sen koiran hoidamme, etkä sinä." Jaa, sen kun näkisi...

Mutta sitten tapahtuikin jotain todella yllättävää. Charlotte kuvitteli ehkäisyn olleen täysin kunnossa, ja sitten yhtäkkiä parissa päivässä maha plumpsahtikin todella isoksi! Eihän hänen pitänyt vielä tulla raskaaksi... Lääkärintarkastus paljasti, että raskaus oli jo hyvin pitkällä. Uutta tulokasta ei siis tarvitse kauaa enää odotella! VOI kun se olisi tyttö. Jookos?