torstaina, joulukuuta 07, 2006

Osa 12. Helpotuksen (ja vähän surunkin) huokauksia

Heippatirallaa ja hyvää eilistä itsenäisyyspäivää! Päivitystahti vähän hidastuu tässä kun on ollut tuolla siviilielämässä vähän kiireitä... köh. Jospa tämä tästä taas myöhemmin. :)

Vaikka suru sisaren menettämisestä oli kauhea, Vilhelmina ei silti voinut täysin peittää pientä helpotuksen tunnetta. Pöytä oli useimmiten siisti, lattialla ei lojunut haisevia, vanhoja tuttipulloja, ja ah, mikä hiljaisuus ja rauha! Ainakin toistaiseksi. Pikkuinen Vilhelminan vatsassa alkoi jo osoittaa melkoista temperamenttia potkiskelemalla jatkuvasti.

Vähitellen shokki alkoi helpottaa, ja Vilhelmina salli itselleen hemmotteluhetken vaahtokylvyssä. Hän pohti päänsä puhki, mikä voisi olla seuraava siirto. Jos lapsi, joka hänen sisällään kasvoi olisi tytär, kaikki huolet olisivat ohi. Perimys olisi turvattu, ja hän voisi lopultakin uskaltaa kosia Mirvaa, ainoaa aikuista ihmistä jota kohtaan hän oli koskaan tuntenut jotakin aidon rakkauden tapaista. Jos taas lapsi olisi poika... No, sitä Vilhelmina ei halunnut ajatella. Hän kun ei ollut enää mitenkään nuori.

Filipin leikit olivat välillä vähän rajuja. Nallelta meinasi lähteä pää kovassa käsittelyssä, mutta ilmeisen kestävää tekoa tuo karhu on, kun on jo neljäkymmentä vuotta jaksanut viihdyttää Tavastin lapsia ja aikuisia.

"Äitiäiti arvaa mitä!!" "No mitä, Filip?" "Sain kokeesta kympin!! Jeee!!!" Vilhelmina riemastui poikansa menestyksestä ja antoi pojan siitä hyvästä pelata koko illan lumilautapeliä :)

Vilhelmina kaiveli vähän meikkipussiaan ja kokeili uutta, vähän hillitympää tyyliä. "Hyi yäk että olen ruma. Vatsakin turpea kuin sieni, ja ryppyjä tulee koko ajan lisää!" Kamaan, ethän sinä enää mikään nuori ole. Tosin, sitäkin paremmin säilynyt. Usko pois, olet vielä kaunis :)

Ja sitten koitti synnytyksen aika. Vilhelmina lähes itki jännityksestä ja tuskasta. "Ole kiltti ja anna sen olla tyttö! En halua kokea tätä enää kertaakaan!" No, pidetään sormet ristissä...

Ja se ON tyttö! Hurraa!! Suloinen pieni vaaleatukkainen ja sinisilmäinen tyttölapsi, joka sai nimekseen Charlotte. "Tämä lapsi saa kyllä kaiken mitä ikinä vain ymmärtää pyytää, en halua että omien lasteni lapsuus on yhtä onneton kuin minun."

Vaipparuljanssi on tosin alkanut jälleen alusta... Hohhoijaa. No, onneksi tämä on viimeinen kerta taas vähään aikaan. Eikös niin?

Synnytyksestä toivuttuaan Vilhelmina ryhtyi tuumasta toimeen, kutsui Mirvan käymään ja enemmittä puheitta kosi tätä. Mirva, ilosta kirkaistuaan, suostui mitä suurimmalla innolla ja muutti saman tien Vanajanlinnaan. Mutta voi surkeus: Mirva on huijannut koko ajan! Hän on sittenkin Diiva (olisihan se toki pitänyt ymmärtää ulkonäöstä, mutta silti, se valehteli!). No, yksi miinuspiste on aika vähän verrattuna niihin etuihin, kuten rahavaroihin ja suhteisiin, joita Mirva tuo tullessaan.

"Duubiduubiduu! Kuka on äitin pikku suloinen pallero?" Charloten isästä ei toki mainita sanallakaan, ja Mirva saa elää siinä uskossa että Vilhelmina on käynyt hedelmöityshoidoissa yksityisklinikalla.

Diivanelkeistään huolimatta Mirva ryhtyy aivan vapaaehtoisesti hoitamaan pikku Charlottea, kun rättiväsynyt Vilhelmina kaipaa unta. Se on tosirakkautta se, vaikka pohdinkin että hakeeko Mirva Vilhelminasta vain kunniakasta nimeä :P

Liike avattiin pitkästä aikaa, ja Mirvan suureksi hämmästykseksi kovasti kehuttu Sepe Jantunen, jolla oli sentään myynnin kultainen ansiomerkki, onnistui tuhoamaan viisi uskollisuustähteä muutamassa tunnissa. Ei sellainen peli vetele, ja Sepe sai potkut. Mutta kuka nyt hoitaa myynnin? "Ai täällä on tällaisia mielenkiintoisia kollektiivisia psyykkisiä ilmiöitä... No, ajattelin että voisin itse myydä, kuka nyt minua voisi vastustaa?" Vai sillä tavalla. No onnea yritykseen vain :)

Mirva päätti laittaa sen ikuisen mustan juhlamekkonsa vähäksi aikaa tauolle, mutta kaapista löytyneet vaatteet eivät oikein tyydyttäneet hänen makuaan. "Siis apua, kato nyt tätä. Oonko mä joku hippi?" Kyllä se minulle kelpaa... Ja Vilhelminalle ainakin.

Vendela alkoi kummitella, ja rankasti sittenkin. Hän herätti sisarensa ja tämän kihlatun monta kertaa yössä, säikytteli Vilhelminaa joka käänteessä, ja yleisesti piti ikävää meteliä ja naksutteli sorminiveliään uhkaavasti.

"Ei, Vendela, tämä on viimeinen tikki. Lastani et säikyttele." "Kiääähhhähää! JA MIKSI SINÄ SAISIT NAUTTIA LAPSISTASI KUN MINÄKÄÄN EN SAANUT?!" "Yksinkertaista - minä olen elossa. Painu pois, Vendela. Minua saat vainota vaikka elämäni loppuun asti, mutta Charlotteen et koske."

Aamulla kello puoli viisi talon eteen saapui omituinen vieras. Vilhelmina kyllä kutsui Viljamin käymään kun ei saanut unta, ja kaksoisveli-parka ei voinut liikkua päiväsaikaan ulkona, mutta tässä sitä pieni Ann-Marie Rankenberger hyppelehtii vieraan talon pihalla, kun pitäisi olla kotona omassa sängyssä. Mitäs tämä tällainen on? Oletkos ihastunut Filipiin? "Minä en kerro mitään. Pidä huoli omista asioistasi!" Huh, lapsista tulee kurittomampia sukupolvi sukupolvelta.

Mirva innostui Vilhelminan sisustusliikkeestä niin kovasti, että hankki itselleen hurmaavan valkoisen samettileningin ja ryhtyi todellakin myyjäksi. Valitettavasti näköjään pelkällä karismalla ei pitkälle pötkitä, kun Mirvan myyntipuheet tuntuvat olevan aivan yhtä yliampuvia kuin edeltäjänsäkin. Mirvalla on tosin toinenkin suunnitelma: liike pitäisi siirtää omiin tiloihinsa johonkin lähemmäs kaupunkia, jotta asiakkaat eivät jatkuvasti laukkaisi itse talossa etsimässä sisustusvinkkejä. Ja olisi korkea aika palkata liikkeelle esimies, jotta Vilhelmina (ja Mirva) saisi keskittyä rattaiden pyörittelyyn!

Vilhelmina ja Mirva sanoivat tahdon tähtitaivaan alla, ystäväjoukon todistaessa. Ja mikä parasta, kaikki vieraat saapuivat juhliin! Huomatkaa Pasin villi ilme :D (näkyy kai isossa kuvassa paremmin)

Viljamin mielestä kainalossa mahdollisesti piilevä syyhypunkki taisi olla kiintoisampi kuin sisaren häät...

Kun häävieraat taputtivat suudelmalle, Mirva jo kaivoi peilin taskustaan, rupesi tutkimaan, löytyisikö hapaiden välistä roskia... ja karautti salavihkaa töihin!! Eih, mokomakin vapaa tahto. Miten saatoin unohtaa, että on perjantai? Kuinka noloa. Onneksi kukaan vieraista ei alkanut kyselemään Vilhelminalta mitään.

Vilhelmina, ole varovainen! Älä päästä... apua! "Voi rakas ystävä, anna kun onnittelen sinua! Saanhan halata?" "No, mikäs siinä..." VOI RÄKÄ.

"Hupsista, mitenkäs tuli näin hassu olo, ohhoh, minähän olen ihan sininen... HEI!!! Apua! Olen vampyyri!" Mitäs minä sanoin... No, onneksi antivampiriinia on saatavilla.

Vilhelmina siirtyi ennustajaeukkoa odotellessa hyytelökakkuineen sisälle syömään. Ei loppujen lopuksi välttämättä mitkään aivan parhaat häät: morsian karkasi toisiin juhliin viihdyttämään, ja sitäpaitsi toinen morsian muuttui vampyyriksi. No, Mirva saisi kuulla kunniansa aamun tullen.

Ei, Vilhelmina, älä tee sitä! "Pöljä, minä vain lähetän kuljettajan pois. Luuletko, että lähden häämatkalle yksinäni? Ja jättäisin lapset tänne vaille valvontaa?" Krhm. Tosiaan.

Onneksi Iki-Tammelan kurttuinen ennustajaeukko saapui viivyttelemättä, ja Vilhelmina sai napattua kulauksen antivampiriinia hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Seikkailusta jäi tosin näköjään muistoksi vaaleat kulmakarvat...

"Heippa rakas, olen taas kotona! Mutta mitä sinä oikein touhuat... kellohan on puoli kolme yöllä," Mirva ihmetteli. "No, jos kerran et voi unohtaa työasioita yhdeksi ainoaksi illaksi, ei kai sitten minunkaan tarvitse. Pöydällä lienee vielä vähän hääkakkua jäljellä... jos kelpaa..." Vilhelmina puuskutti ja loikkasi melkoisella voimalla seinän yli. "Nyt et ole reilu! Olisin saanut potkut jos en olisi lähtenyt! Ja mitä sinun kulmakarvoillesi on tapahtunut?" "NO SITTEN SINUN OLISI PITÄNYT OTTAA NE HELVETIN POTKUT! JÄTÄ MINUT RAUHAAN!" Vilhelmina huusi kyynelten läpi, ja Mirvan ei auttanut kuin mennä nukkumaan.

Tavastin toisen sukupolven liittoja ei näköjään ole tarkoitettu alkamaan hyvin :( Muuttuuko tämä tästä vielä iloksi, vai onko Vilhelmina tuomittu olemaan loppuikänsä onneton?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana LC, kirjoitat todella hyvin. ;) Linkitän sinut LC:seeni, käyhän? Viitsisitkös sinä linkittää mun LC:ni? ;D