Osa 11. Muistakaa huolehtia palovaroittimistanne. Tai käy hullusti.

Tsädäm, pikapäivitys. Nyt miun täytyy varoittaa sitten taas herkkähermoisempia jakson lopusta. Itsellenikin tuli kamala olo, vaikkei pelin luonteen vuoksi mitään kauheita kuvia tietenkään ole nähtävissä. Mutta silti. Be warned. Vai olenkohan vain liian herkkänahkainen? Tuomitkaa itse. Ja 11. jakson kunniaksi, koska niitä kehtaa jo näyttää, kuvat suurenivat vähäsen.

Isabella tuli kylään. Vilhelmina huomaa äitinsä haamun, mutta on jo tottunut vanhempiensa spektraaliseen läsnäoloon, eikä jaksa hätkähtää. Mitenköhän vanhempien haamut reagoivat, jos Vilhelmina ajaa sisarensa perheen ulos talosta? Mutta perintö on hänen, eikä kenenkään muun! Ja sisaren lapsikatras alkaa kerta kaikkiaan jo haitata Vilhelminan elämää: koska Vendela ei ole kiinnostunut pojistaan, Pasi ja Vilhelmina joutuvat tekemään kaikki likaiset työt, eikä kummallakaan ole välillä edes aikaa käydä töissä! Vilhelmina ei kuitenkaan uskalla lähestyä kysymyksineen itse aaveita.

Voilà, Taiteilijan omakuva by Vendela Tavast. Huomatkaa taustalla moderniutta tuova seinäpuhelin... Tällaista se Vendela siis tekee mieluummin kuin hoitaisi pieniä lapsiaan. Hohhoijaa. On siinä meillä perhetavoitteinen...

Eijei! Anton! Seis! Ei pilaantunutta maitoa! Missä ovat aikuiset, kun pitäisi siivota?! Pojan pään vieressä lentää omituinen, julmannäköinen pöpö. Vendela, voi Vendela, ei se että on komea miessiivooja tarkoita sitä, että kaiken sotkun voi jättää lattialle lojumaan lasten ulottuville. Vaikka olisi miten aatelinen.

Onneksi Anton vain pulautti maidon lattialle, eikä vakavampaa sattunut. Huhhuh.

Koska Vendelalla on edelleenkin parempaa tekemistä, Vilhelmina kylvettää Antonin. Onhan se nyt kerta kaikkiaan kumma, että lapset huutavat kuin syötävä ja Vendela vaan nukkuu ja kehittää itseään. Liikkeenhoidonkin hän on täysin unohtanut, koska hän "keskittyy perheen hyvinvointiin." Joo just. Ei se, että kerran päivässä vie tuttipullon, ole vielä kovin paljon tehty, Vilhelmina jupisee, ja Anton ei onneksi ymmärrä.

"We all live in a yellow submarine, yellow..." Kröhöm. On siinä aikuisella miehellä huvit. *Blub, pärskis, öblöb, pul* "HUI! Öhöm... minä tässä vain eläydyin lasteni sielunmaailmaan... köh." Kai sitä stressiä täytyy johonkin purkaa.

Vilhelmina oli poseerannut koko iltapäivän Vendelan mallina muotokuvaa varten, ja päätti ottaa vaahtokylvyn rentouttaakseen jäykettyneitä lihaksiaan. Nyt oli hetki aikaa hengähtää ja pohtia tulevaisuutta. Keski-ikä lähestyi kovaa vauhtia, ja kohta olisi pakko alkaa yrittää tosissaan hankkia perijätär, tytär. Vaikka hektinen kotielämä ja Vilhelminan panos lastenhoidossa olivat leikanneet Vendelan piikittelystä pahimman terän pois, Vilhelmina oli saanut taas kuunnella koko iltapäivän Vendelan loputonta lörpöttelyä siitä, miten heidän tulevista kymmenestä lapsestaan varmasti joku olisi tyttö, ja huonosti peitettyä vahingoniloa Vilhelminan yhdestä lapsesta, joka oli vielä poika. "Nyt riittää. Kunhan muotokuva on valmis, he saavat lähteä. En kestä enää tätä sotkua, meteliä, ilkeilyä ja siivelläni elämistä."

"Totta kai minä vaihdan sinulta vaipat, pikkuinen. Voi teitä, kohta en näe teitä kuin vain silloin tällöin..." Mutta ei auta. Seitsemän henkeä, joista neljä pieniä lapsia, on liikaa saman katon alla. Varsinkin jos suunnitelmissa on vielä tyttären hankkiminen ja mahdollinen puoliso...

Hei?! Torakoita! Vendela ei muistanut viedä roskia ulos asti, ja nyt terassilla parveili ällöttäviä kuoriaisia. Filip yritti turhaan talloa niitä hengiltä. Kraak. Mikä tuota Vendelaa oikein vaivaa? Aateluus on selkeästi kihahtanut hänelle päähän. Toivottavasti Pasi ei näe tuholaisia, hänellä torakat kummittelevat jatkuvasti pahimpien pelkojen joukossa.

Vilhelmina päätti pistää toimeksi tyttären hankkimisen kanssa. Eihän hän tästä ainakaan yhtään nuorenisi... "Voi rakas, I-HA-NA nähdä sinua pitkästä aikaa! On ollut kauhea ikävä!!" Vilhelmina kutsui taas Toivon käymään. Tulisikohan heidän tyttärestään yhtään kaunis?

Huoh. Eikö Vendela ole vieläkään opettanut teille, että pilaantunutta ruokaa ei saa syödä? Nyt Carl Magnuksella on ruokamyrkytys.

Muutenkin kaikki ongelmat tuntuvat äkkiä kasaantuvan. Carl Magnus yökkäilee, Pasi on jotenkin onnistunut likaamaan itsensä niin että heittää kaiken itsehillinnän nurkkaan vaatteidensa seuraksi ja alkaa peseytyä keittiön altaassa. Mats paheksuu vävynsä toimia. Eikä siinä vielä kaikki...

Vendela sai Pasin taivuteltua järkiinsä ja menemään suihkuun, mutta seuraava onnettomuus odottaa jo: hana alkoi vuotaa räjähdysmäisesti, eikä kukaan paitsi Vilhelmina osaa korjata sitä. Ja Vilhelminahan on yläkerrassa Toivon kanssa... Lisäksi kaksoset huutavat väsymystään ja likaisia vaippojaan. raah. Carl Magnuksella ja kaikilla muilla taas on nälkä... APUA! Toimikaa nopeammin, senkin hirveät hitaat hämäläiset!

VIlhelmina ehti torkahtaa, kun Toivo eksyi soittelemaan rockia pianolla, mutta virkistyi kun mies saapui hänen viereensä. Eikä Toivollekaan kerrota ehkäisypillereiden käytön lopettamisesta... Autuaan tietämättöminä alakerrassa muhivasta superkaaoksesta Vilhelmina keskittyy vain ja ainoastaan lapsentekoon.

Koska kukaan ei ehdi korjata hanaa, perheen pojat moppaavat ahkerasti keittiössä, ettei tulisi vesivahinkoa. Miten herttaista :) "Me leikitään merirosvoja! Nuoret merirosvopojat aloittaa aina kannen kuuraamisesta!" Ohhoh, uskomaton asenne. No, siivouspisteitä ropisee. Ihania poikia!
Carl Magnus -parka juoksenteli aina välillä vessaan oksentelemaan. Pilaantunut Chili con carne aiheutti kamalan vatsataudin, ja poikaparka on ihan voipunut. Onneksi on viikonloppu, ettei tarvitse mennä sairaana kouluun.

Niin voipunut kerrassaan, että Carl Magnus nukahti olohuoneen goottilaistyyliselle puusohvalle. Hän näki levottomia unia vampyyrienostaan, josta hän oli kuullut vain tarinoita. Jos eno tulisi ja lentäisi lepakkona ikkunasta sisään... Hui.

Pasi sai koottua itsensä, löysi jakoavaimen ja kävi suihkuavan hanan kimppuun. Onneksi se korjaantui, vaikka Pasin puku kastuikin pahanpäiväisesti.

Filip innostui äitinsä ja isoisänsä rakentamasta kuntoradasta, ja rupesi harrastamaan kiipeilyä. Sinne pääsi hyvin myös pakoon vuotavaa hanaa, oksentelevaa serkkua ja kirkuvia pikkulapsia. Eihän se kovin helppoa ollut, mutta poika sai purettua kuntoiluun ylimääräistä energiaansa.

Vendelan kaksoset ovat oikeastaan aika rumia. Ovat tulleet äitiinsä, voi surkeus... "Milloin tämä loppuu...! Tässä minä taas opetan tuota pikku räkänokkaa potalle, ja Vendela huitelee missä lie, eikä koskaan tee mitään hyödyllistä!" Entäs sinun muotokuvasi? "No joo, se, mutta rajansa kaikella. Ihan kohta minulta katkeaa kyllä hermo."

Vilhelmina oli lopulta aivan rättiväsynyt kaikesta kodinhoidosta, ja Vendelaa nukutti muuten vaan niin kauheasti, että hän rojahti sisarensa viereen nukkumaan. Siinä ne nyt uinuvat kuin kissanpojat, mutta kun aamu koittaa, on täysi kissatappelu taas käynnissä. Huoh.

Niin etkös sinä olekin se Lehtori Vilhelminan yliopistoajoilta? Olenkin kuullut sinusta niin palj... AUTS!" "Voi anteeksi, sisko, en yhtään huomannut että jalkasi on siinä!" "Niin, tuota, taidatte nyt erehtyä, minä en ole kyllä yhtään akateeminen, minä olen Toivo, ammatiltani juhlavieras: elämäni on silkkaa juhlaa, ja miksei olisikaan kun minua ympäröi tällainen siniverinen arvokkuus!" No huhhuh, mitä mielistelyä :D Kyllä näkee miten löysäilyuralla edetään :D

"Anna olla viimeinen kerta kun puutut minun ihmissuhteisiini! Kyllä sinä tiesit ettei Toivo ole Lehtori, olethan sinä nähnyt molemmat!" Vilhelmina kihisee kiukusta. "Voi voi sentään, kun he ovat niin samannäköisiä! Anteeksi kauheasti!" "Seli seli. Jos vielä puhut sanankin Toivolle, kadut syntymääsi."

Muotokuva on nyt valmis! Vilhelmina halusi ehdottomasti poseerata uudessa empire-tyylisessä juhlamekossaan, ja melkoisen arvokas muotokuva hänestä tulikin. Saahan se Vendela jotakin hyvääkin aikaiseksi :) (voih, onpa tumma kuva)

Jokohan nyt tärppäisi? Vilhelminalla on vähän sellainen olo, kun hän nukahtaa illalla Toivon viereen. Aivan kuin korvissa olisi soinut kehtolaulu...

Bachin D-molli -inventio, ihanaa! Ihana ja lahjakas lapsi, pus. Rakastan Bachia :)

Keittiössä tehtiin pientä remonttia: Keittiön ja olohuoneen väliin rakennettiin väliseinä, jotta ruuanlaittaminen onnistuisi paremmassa rauhassa. Vendela meni laittamaan itselleen iltapalaa, ja ruuan ollessa uunissa ryhtyi syynäilemään kasvojaan. "Ettei tuossa vain olisi ryppy, voi kauhea. Mutta olen silti aikamoisen hyvin säilynyt tämänikäiseksi, ja olenhan vielä kolmen lapsen äiti!" Uuni vaan savuaa uhkaavasti...

"Apua!!!! Tulipalo!! Miksei kukaan auta?!" Kas kehveliä, palovaroittimesta on loppunut patteri. Vendela oli kaiken kukkuraksi lukinnut oven saadakseen olla rauhassa, mutta ovi olikin lipsahtanut takalukkoon, eikä Vendela paniikissa saa ovea auki.

Vendela yritti sammuttaa tulipaloa, muttei tietenkään onnistunut, vaan hänen tekokuituinen pyjamansa roihahti kuin tervattu soihtu. Yyyyh, tämä on ihan kamalaa. En kestä katsoa :( "Äitii! Mikset auta minua?! Sattuuuuuu!!!" *Katsoo surullisena poispäin*

Viikatemiehen synkkä hahmo materialisoitui liekkien keskelle päästämään Vendelan kärsimyksistään. Palaminen on aivan kamala tapa kuolla, en olisi halunnut suoda sitä kenellekään :(

Talon muut asukkaat kuulivat kyllä kauheaa huutoa keittiöstä, mutta ovi oli lukossa ja aivan tulikuuma, eivätkä he saaneet sitä auki millään (eikä perheessä tietenkään kenelläkään ole kirvestä). Pasi meni myös täyteen paniikkiin, eikä kyennyt kuin kyyristelemään nurkassa kädet korvillaan.

Palon sammuttua ovi saatiin lopulta murrettua auki, ja karrelle palaneiden keittiökalusteiden joukosta löytyi Vendelan pahoin palanut ruumis. Pasi oli tulla hulluksi surusta. Ja minulla on tosi huono omatunto. :( Olen niin kauhean pahoillani, Pasi. Edes kaikkivaltias ei pysty uhmaamaan kuolemaa, jos se on tullakseen. Sinun täytyy vain jaksaa eteenpäin, lastesi takia.

Perheenjäsenet eivät kyenneet surultaan ja järkytykseltään juuri mihinkään, saati sitten siivoamaan keittiön jäänteitä. Onneksi Remukka pelasti tilanteen, ja keittiö saatiin palautettua ennalleen. Uusi väliseinä purettiin pois ja tilalle hankittiin mahdollisimman samanlaiset kalusteet, ihan vain itsepäisyydestä.

Yläkertaan katettiin hautajaispöytä, mutta Tavastit eivät kyenneetkään järjestämään hautajaisia. Vieraiden kutsuminen tässä tilanteessa tuntui aivan mahdottomalta. Ruoat eivät kylläkään menneet hukkaan, sillä Pasi ja Vilhelmina olivat niin masentuneita ja järkyttyneitä, etteivät uskaltaneet kokata itse mitään uuden tulipalon pelossa.

Carl Magnus halusi mennä kouluun kaikesta huolimatta, saadakseen ajatuksensa hetkeksi pois surustaan. Hän oli vain niin väsynyt, että nukahti jalkakäytävälle suoraan koulubussista, eikä häntä saanut siitä liikkumaan kukaan.

Vilhelminaan onnettomuus vaikutti ainakin yhtä kauhealla tavalla kuin Pasiin, ellei enemmänkin. Hän alkoi laiminlyödä itseään, ei syönyt, ei nukkunut, ei jaksanut huvittaa itseään. Vähältä piti, ettei hän itsekin kuollut nälkään! Pystyisikö hän olemaan äitinä Vendelan lapsille? Ajatus tuntui mahdottomalta. Vilhelmina ei olisi halunnut edes ajatella sisartaan, mutta miten hän voisi olla ajattelematta, kun sisaren lapset vaativat jatkuvaa huolenpitoa, katsoivat häntä pyytävästi silmiin, kuin kysyen: missä äiti on? Eikä Vilhelmina olisi osannutkaan vastata.

"Tämä on minun syytäni! Kuin olisin tappanut hänet omilla käsilläni! Miksen hankkinut yksinkertaisempaa lukkoa? Tai tarkistanut palovaroittimen patteria?! Ja minä aioin ajaa heidät kotoani... TÄMÄ ON MINUN SYYTÄNI! Minä en ansaitse elää," Vilhelmina nyyhkytti. Voi Vilhelmina pieni. Ei se ole sinun syysi. Vendela kuoli omaa huolimattomuuttaan, vaikka se onkin julmasti sanottu. Kaikilla on oma aikansa lähteä, ja nyt oli Vendelan aika. Kyllä te selviätte. Sitäpaitsi sinun täytyy ruveta pitämään itsestäsi huolta. "Miksi muka...?" Usko pois. Kadut sitä, jos et tee sitä. Huomaat pian itsekin, miksi.

"Pasi... Olen niin pahoillani kaikesta tapahtuneesta. Te saatte tietenkin jäädä tänne asumaan, minä pidän teistä huolta, jos sinä et vielä jaksa." "Kiitos, Vilhelmina, mutta ei kiitos. Olen ajatellut asiaa... Minä ja pojat muutamme pois. En kestä ajatusta täällä asumisesta enää, kun kaikki muistuttaa minua Vendelasta. Tiedän, ettette tulleet hyvin toimeen, mutta minä rakastin vaimoani aivan valtavasti. Ymmärräthän sinä?" "Kyllä minä ymmärrän. Mutta jos jotain tapahtuu, olette aina tervetulleita tänne. Olette minulle niin rakkaita!"

Ja niin Pasi ja pojat lähtivät pois. Pasi oli löytänyt heille sopivan talon Iki-Tammelan toiselta reunalta. Ehkä me vielä näemme heitä, kuitenkin.

Samana iltana Vilhelmina tajusi, miksi hänen olisi alettava pitämään parempaa huolta itsestään. Hän oli lopultakin raskaana! Voi kun se nyt olisi tyttö! Tyttären synnyttäminen helpottaisi ehkä jollain tavalla sisaren menetyksen tuskaa. Vaikka Vilhelminan ja Vendelan välit kiristyivätkin vanhemmiten, Vendela oli kuitenkin sisko.
Vilhelminaa vähän hirvitti jäädä suureen taloon yksin pienen poikansa kanssa, mutta eihän hän voisi poiskaan muuttaa. Ehkä pian täytyisi saada taloon toinenkin aikuinen...