torstaina, helmikuuta 15, 2007

Osa 21. Vaikeuksien kautta Prozacilla ratsastaen... niin mihin? ;)

*Puuuh. Krooh. Blblblbl... pyyyh.*

*havahtuu*

Öh, joo, hei. Tässä vähän nukuttaa. Oli meinaan aika rankka yö tuo edellinen... Tai muutenkin viime aikoina on ollut vähän... Ai kuinka niin, kysytte? No lukekaapa.


Tavastien taloudessa lapset saivat kasvaa vapaasti. Viis siitä, vaikka lapset ryntäilivät ympäriinsä pyjamassa tai söivät koiranruokaa - aikuisten huomio oli keskittynyt Charloten raskauteen. Töissä kulutetut vuodet olivat vain vierineet, ja yhtäkkiä Charlotte ymmärsi kolkuttelevansa jo neljääkymmentä. Ei siinä iässä noin vain lapsia enää pyöräytellä, joten kaiken piti sujua täydellisesti.

Vauhdikasta ja isoa Lindaa tasapainottamaan päätettiin hankkia toinenkin piski - tämä valkoinen mytty on nimeltään Suski. Saas nähdä minkänäköinen otus siitä isona kasvaa! Charloten täytyisi nyt vain varoa popsimasta koiriensa pudonneita häntätupsukoita. ;)

Kas kehveliä, kukas se siellä hyppelehtii isonveljensä pyjamassa? Edes Carl Filipin syntymäpäivää ei muistanut kukaan. Kuinka noloa! CF on muuten ihan samannäköinen kuin äitinsä tuossa iässä. Tuleekohan hänestä yhtä komea kuin Charlotte on kaunis?

"Aaauuuuuuu... Au-au-au-aUUUUU!!" Lindalla oli ilmeisesti oma sanansa sanottavana siihen, että täällä vieläkin soiteltiin Kissanpolkkaa, vaikka talossa oli sentään jo kaksi koiraa! (Ja pissalammikoita lattialla, vai ovatko ne kuolaa? Ja naarmuja huonekaluissa ja ja ja...)

Sitten, eräänä aamuna, juuri kun Charlotte oli kurottamaisillaan maitopurkkia jääkaapista, valtava supistus kouraisi vatsaa. Kaikki ei nyt kuitenkaan tuntunut olevan kohdallaan: synnytyksen ei olisi pitänyt alkaa ihan vielä... Vaan supistukset eivät lakanneet, ja Charlotte kiidätettiin sairaalaan. Siellä hän synnytti keskosena pienen tytön, joka eli hädin tuskin kaksi minuuttia. Tämä oli viimeinen isku vasten kasvoja! Charlotte masentui niin, että joutui jäämään sairaalaan psykiatriselle osastolle tarkkailuun kuukaudeksi. Hän ei olisi millään antanut haudata pientä tytärtään, joka nimettiin Charloten isoäidin mukaan Isabellaksi, ei suostunut syömään eikä nukkumaan, olla möllötti vain sängyssään. Ilman Aattoa ja poikia Charlotte olisi masennuksensa vallassa varmasti nääntynyt nälkään, tai tehnyt itselleen jotakin...

Charloten päästyä sairaalasta hän oli silkkaa itkua ja parkua. Hän kulki ympäri taloa silmät punaisina ja itsekseen mutisten. Miksi yhdelle naiselle piti sattua kaikki tämä onnettomuus?

"Minä en jaksa enää! Minä en kerta kaikkiaan enää jaksa! Periköön joku pojistani, minua ei enää kiinnosta mitä isoäiti on joskus määrännyt!"

Charlotte kiukutteli myös miehelleen, joka yritti tulla halaamaan. "Älä luulekaan että tulisin enää kanssasi sänkyyn, kun mikään ehkäisy ei enää tunnu tepsivän! Älä koske minuun!!" hän kirkui hysteerisenä. Aatto osoitti ihailtavaa mielentyyneyttä vakuuttaessaan vaimolleen, ettei halunnut enää enempää lapsia, vaan että sen sijaan Charlotte tarvitsisi kaiken sen huomion ja hellyyden, minkä vaan voisi saada. "Ja sitä varten minä olen olemassa, rakkaani. En aio pakottaa sinua koskemaan minuun, mutta kerro kun olet valmis, sillä minä kaipaan sinua."

Jokin pato Charloten päässä murtui, ja hän kapsahti miehensä kaulaan, anteeksipyyntöjä soperrellen. "Älä pyydä anteeksi, rakas, älä ikinä pyydä anteeksi! Olet saanut kokea aivan liikaa. Tästedes keskitymme vain toisiimme ja poikiimme. Minä en enää pelkää mitään menneisyyden aaveita!"

Vuotta myöhemmin...

Keväällä Charlotte sairastui kuitenkin yllättäen vatsatautiin. Hän ei oikein uskonut, että hänen omassa ravintolassaan, jossa hän oli keittiömestarina, olisi voinut olla jotakin mädäntynyttä tai väärin kypsennettyä, eikä Tavastin taloudessa ollut tapana jättää ruokaa jääkaappiin homehtumaan. Vaan pahoinvointi ei meinannut millään mennä ohitse. Pahinta aavistellen Charlotte osti salaa apteekista raskaustestin, joka osoitti pelon todeksi: sen mukaan hän, 41-vuotias Charlotte Tavast, todellakin oli - jälleen kerran - raskaana!

Se, mitä Charlotte ei tiennyt, oli että hänen äitinsä haamulla oli erityislaatuisia kykyjä. Vilhelmina ei itse pystynyt niin pikkutarkkaan työhön, mutta hän oli muutamaa kuukautta aiemmin eräänä yönä ottanut valtaansa Odinin, tyttärenpoikansa, ja hänen kauttaan suorittanut pikku vaihdoksen Charloten ehkäisypilleriliuskaan... Ja niin Charlotte juoksenteli oksentelemassa monta kertaa joka aamu, viikkotolkulla, loputtomiin... Odin itse ei tietenkään ymmärtänyt itse tehneensä mitään.

Charlotte päätti, että lapsi saisi syntyä, jos se vain mitenkään onnistuisi. Siispä noudatti samaa kuuria, jota nuorempien poikien odotusaikanakin: nukkumista, syömistä, nukkumista, hieman kevyttä viihdettä, eikä mitään, mikä saattaisi järkyttää hänen mielensä herkkää tasapainoa. Linda vahti uskollisesti emäntänsä unta, ja miehet pitivät huolen siitä, että paikat olisivat jatkuvasti tiptop: pelkkä sotkukin saattaisi syöstä Charloten kohtalokkaaseen raivokohtaukseen.

Charlotte ei tosin ollut kertonut edes Aatolle epäilyistään, eikä Aatto, yksinkertainen mies kun oli, osannut vetää yhtäläisyysmerkkejä Charloten pahoinvoinnin ja mahdollisen jälkikasvun välille. Miehet olivat sen sijaan pitäneet huolta taloudesta aina Charloten sairaalastapaluun jälkeen, sillä psykiatri oli erityisesti varoittanut ettei Charlottea saisi millään tavalla ärsyttää, tai hänen masennuksensa saattaisi puhjeta uudelleen.

"Millainen minä olin, kun olin vauva? Olinko minä yhtä ärsyttävä kuin Sepe ja CF?" "Minä niin toivoisin, että käyttäisit veljistäsi heidän oikeita nimiään, tuo on niin rahvaanomaista! Tämä chili on muuten melkoisen, öh, kypsää." Odin vaikeni nolostuneena, ja Charlotteakin nolotti oma kiertelynsä. Hän tiesi vanhempien poikiensa ainakin jollain tasolla häpeävän nuorta äitiään, ja jos hän olisi taas raskaana... Vanhempainilloissakin häntä aina luultiin poikien isosiskoksi tai jotain.

Elämän rauhoituttua vähitellen, Aatto huomasi kaipaavansa muuta tekemistä. Surffailtuaan aikansa netissä, Aatto löysi etsimänsä: jalkapallon seniorijoukkue Iki-Tammelan Iki-Nuoret! Aatto päätti siltä istumalta elvyttää nuoruudenharrastuksensa: vieläköhän banaanipotku singahtaisi yhtä komeasti kuin ennen?

Jaajaa, kohta Charlotte ei pystyisi enää salaamaan raskauttaan. Vyötärönauha paukkuu jo uhkaavasti... kohta olisi tunnustettava Aatolle. Ja ehkä myöhemmin kerrottava myös pojille.

Odin omistautui perheen lemmikeille susiensa ja Melodin lisäksi. Kun Linda tuli sisälle mutakuopassa kierittyään, se oli Odin, joka hienoissa vaatteissaan tarttui piskiä pannasta ja talutti sen kylpyyn. Odinilla oli myös taito saada eläimet rauhoittumaan ja tottelemaan ilman sen kummempia ponnisteluja. Aivan kuin Odinilla ja eläimillä olisi ollut jokin salainen yhteys...

"Hupsu Suski, se että mennään ulos pissille tarkoittaa sitä, että mennään nurmikolle, ei terassille!" Pentuparka ei vaan uskaltanut vielä kulkea portaista, ja Odin sai mopata.

Sitten Odinkin keksi, että teleskooppia voisi käytellä myös päiväsaikaan. Tosin noinkohan nuoriherra oli niinkään kiinnostunut kurttuisesta kreivistä kuin hänen hemaisevasta sihteeristään, joka vilahteli vähäpukeisena ikkunassa...

Valitettavasti kreivi huomasi jälleen valonvälkkeen Tavastien parvekkeelta ja ryntäsi näyttämään Odinille, mistä kan pissii. "Helkutin nuoret, aina rahan perässä!!" Ai häh? "Niin! Ottavat kuvia ja myyvät juorulehdille, ja sitten minun urani ja maineeni ovat mennyttä!!"

Kyllä se nyt hymy maittaa Iki-Nuorten uudelle tähtipelaajalle! Yleisö rakasti uutta lemmikkiään, ja vielä oli lapsikin tulossa! Vaikkei Aatto olekaan kuin vasta parhaassa keski-iässään, todellisuudessa 50-vuotispäivät eivät kuitenkaan ole enää kovin kaukana. Parta sentään peittää pahimmat juonteet suupielissä. No, onhan sitä vanhempanakin vielä isäksi tultu :)

Carl Filipiä itkettää kovasti, sillä koulusta on alkanut tulla pelkkiä vitosia! Vikahan on siinä, että tämä pikku känkkäränkkä on aina niin huonolla tuulella, ettei suostu tekemään läksyjä, ja jos nyt väliaikaisesti saisikin häntä vähän piristettyä, niin pelkkä läksykirjojen vilkaiseminen saa lapsukaisen suunnilleen itkua vääntämään. Tällä kertaa ei kuitenkaan auta kuin kutsua jälleen isoveli apuun ja vähän auttamaan matematiikassa, tai sosiaalityöntekijöillä saattaisi olla asiaan jotakin sanomista. Mokomatkin kommunistit. Kukkahattutädit. Murmurgrblgrrr....

Syntymäpäivänsä aamuna Aatto huomasi, että harmaat hiukset olivat ottaneet viimeinkin vallan hänen päässään. Aaton merkkipäivää juhlittiin kotiottelun merkeissä, jossa Aatto teki hattutempun Vaahteralan Pyrintöä vastaan. Katsomosta kaikui ponteva, kolminkertainen hurraahuuto kaksinkertaiselle päivänsankarille, Aatto "Rautapappa" Tavastille!

Sebastiankin täytti vuosia, nimittäin kolmetoista. Hänestä alkaa kehkeytyä kertakaikkisen komea nuorimies! Nuo suklaasilmät sulattavat vielä monen neidon sydämen, ainakin jos kyse on yrityspomoista. Sebastianilla on nimittäin melkoinen hinku tehdä elämässään paljon rahaa, muulla ei niin ole väliä.

Charloten raskaus oli jo pitkällä, ja tästä johtuen pojat saivat kokata jo omat ateriat taitojensa mukaan, kun Aatto ei antanut Charloten tehdä mitään rasittavaa tai stressaavaa. "Tässä sitä ollaan... vanhimmat lapset jo yliopistoiässä, ja vielä vaan täytyy yksi lapsi jaksaa kasvattaa... Mitähän olen sattunut tekemään ansaitakseni tällaisen elämän?" Charlotte pohti itsesäälin alhossa. Mokomakin... no, marisija.

Odin oli pysytellyt kotona viimeiseen asti yliopistoonmenoa vältellen, kaiketi siinä toivossa että Nökö (eli siis johtajasusi) olisi viimeinkin kesyyntynyt tarpeeksi ja puraissut, mutta ah ja voi kun koko sutta ei koskaan näkynyt kun oli tarvis! Ja kun se saapui, se myös lähti lähes yhtä pian pois. Ellei Nökö tänä yönä saapuisi pihaan ulvomaan, Odinin olisi lähdettävä yliopistolle, sillä seuraavana päivänä hän olisi jo liian vanha opiskelijaksi. (Ikärasismia!)

Juuri kun kaikki olivat menneet nukkumaan Charloten lätkiessä vielä pasianssia terassilla, supistukset alkoivat. Kukaan ei herännyt Charloten huutoihin, vaan raukkaparka sai synnyttää ihan yksin! Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin.

SE ON TYTTÖ!! SE ON OIKEASTI LOPULTAKIN TYTTÖ!!! *tanssii ympäri taivaallisia salejaan* Täydellinen, pieni, suloinen, vaaleatukkainen tytöntyllerö! Jopa Charlotte oli nyt onnesta soikeana, vaikkei alunperin olisi enempää lapsia halunnutkaan. Jospa äitikin lopulta saisi rauhan haudassaan? Pikkuinen nimettiin Madeleine Desiréeksi, toivotuksi.

Pikku-Madeleinen syntymä oli helpotus koko perheelle, mutta etenkin Charlotelle, joka tiesi, että lasten synnyttäminen oli hänen osaltaan lopultakin ikuisesti ohitse. "Voi rakas! Lopultakin saamme rupsahtaa rauhassa yhdessä!"

Lastenhuonekin sisustettiin uuteen uskoon pikkuisen perijättären kunniaksi. Mikään ei olisi tälle lapselle kyllin hyvää!

Aamuhämärissä Odin soitti itselleen taksin, latoi vähät tavaransa takaluukkuun ja hurautti yliopistolle, jossa Tor odotti jo. Isonveljen jutuista päätellen opiskelu ei ollut hänen ykkösprioriteettinsa, ja Odinia vähän hirvitti, että minkälainen läävä hänen lapsuutensa osakuntatalosta oli tullut Torin 'hellässä' huomassa.

Yksi huoli tosin oli ylitse muiden: Entä jos kampuksella ei olekaan susia?

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen tuo Linda-koira, joka vahtii emäntänsä unia =).
Ja toivottavasti NYT ainakin ne kukkahattutädit, mokomatkin kommunistit, ymmärtävät pysyä loitolla! Carl Filip: alahan opiskella ihan kybällä!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihanaa että Tavastit saivat lisää tyttöpoweria taloon! Toivottavasti Madeleinestä ei tule täysin pilalle hemoteltua prinsessaa...

Anonyymi kirjoitti...

TYTTÖVAUVA!!!

ONNEN LAPSI OMENAINEN
TOUKKA PIENI TUUTIVAINEN
IHAN UUDEN UUTUKAINEN
KOTIPUUSSA KEINUU
PIENI NÄKI PÄIVÄNVALON
ILO TÄYTTI KOKO TALON.

menley :)

Sä kirjoitat aivan yli-ihanasti....

Annikainen kirjoitti...

Awww, puhu vain omasta puolestasi, Menley :) Ihana runo! <3

Anonyymi kirjoitti...

Olen huono kommentoimaan, mutta sanonpahan vain, että aivan ihana osa jälleen! Sebastian, Carl Filip ja Odin ovat kaikki komeita, toivottavasti Madeleinestäkin tulee nätti. :) Monta lasta heillä siis yhteensä on? 5? 6?

Annikainen kirjoitti...

Madde on viides. Kuuden lapsen kanssa olisin varmaan tullut jo hulluksi...

i.f. kirjoitti...

Sorry Annikainen, minä vain kokeilen sinun blogiisi, sainko omani toimimaan?
(Ettei tarvitse nimettömänä täällä hillua...) Saat poistaa luettuasi.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin luke tätä LC:tä mutta en ikävä kyllä löydä sivuilta linkkejä osiin 1-11 :( Previous Post linkki näyttää vain osaan 12 asti.
Onko osat tarkoituksella poissa vai enkö vain osaa? :)

Annikainen kirjoitti...

Niin näyttää, kun se Previous Posts näyttää ain vaan tietyn määrän noita. Jos klikkaat etusivulta auki osan 12, previous posts -listaukseen ilmestyvät kaikki edelliset osat. Pöljä systeemi, mutten tiedä, miten sen voisi korjata: kaikissa tietämissäni bloggerin blogeissa on sama juttu.

i.f. kirjoitti...

Kävin taas *kuikkimassa* josko olisi jatkoa? Tällä viikollako tulee lisää tavasteja ;)

Jem` kirjoitti...

Miten sä teet noi keskenmenot? Sori, oon tyhmä :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten voi simssissä saada keskenmenon? Koska mulla ei oo koskaan käyny niin.. :O Onks se joku hack tai jotain?

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin on ollut koira jonka nimi on Linda, ja vielä samanlainen! Oletko adoptoinut sen?

-Pinja

PS. Olis kiva tietää voiko Simssissä OIKEASTI tulla keskenmenoja?

Anonyymi kirjoitti...

"Voi rakas! Lopultakin saamme rupsahtaa rauhassa yhdessä!" repes XD
ihana osa taas, kommentti vaan vähän myöhässä :D