sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Osa 19. Elämä junnaa paikoillaan, junnaa paikoillaan, junnaa...

Uutta jaksoa tauon jälkeen hämmentyneissä tunnelmissa... Sekä Sipsisims että Loviisan perilliset ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen, kiitos jonkun ihme elämättömän peelon, joka tuhoaa sims-sivuja. Miksi täytyy aktiivisesti tuhota toisten ihmisten ilo, jos ei siitä itse pidäkään? Eihän niissä tarvitsisi käydä, jos niin paljon ärsyttää... Älytöntä. Hämmentävää. Noh, asiaan.

Linnea, pelasta Loviisan perilliset! Tulee ikävä. :(


Muutaman kuukauden kuluttua... Charloten kuukautiset olivat jälleen jääneet pois, ja aamuisin kaikki etoi. Jos kyseessä oli raskaus, Charlotte aikoi ainakin ottaa erittäin rauhallisesti. Heti syötyään, minkä pystyi, hän kiipesi yläkertaan ja vietti päivänsä katselemalla hajamielisesti ulos ikkunasta, silitellen vatsaansa. Vaikka Charlottea yököttikin, hän ei varsinaisesti oksennellut: häntä pelotti, sillä edellisilläkin kerroilla - niillä kesken päättyneillä - alkuraskaus oli ollut helppo ja ruoka oli pysynyt sisällä. Siispä ei mitään ylimääräisiä rasitteita, ei töitä, ei ruuanlaittoa... Kolmas perättäinen keskenmeno varmasti tuhoaisi Charloten mielenterveyden.

Joskus iltapäivisin makaileminen kävi kuitenkin tylsäksi, ja Charlotte kävi välillä parvekkeella kokeilemassa teleskooppia. Päiväsaikaan ei tähtiä näy, mutta näkyypä paljon muuta, ja mielenkiintoisempaa, kun teleskooppia suuntaa vähän alaspäin. "Huih! Kreivi Capula oli ikkunassa kalsarisillaan, ja voisin vaikka vannoa että hänen sihteerikkönsä kurkisti olan takaa ennenkuin verhot sujahtivat kiinni... Huomasikohan hän mitään?"

Huomasi! Kreivi Capula ryntäsi vähän ajan kuluttua sisälle taloon ja etsi Charloten käsiinsä... öh, WC:stä. "Ja pidäkin sitten huoli siitä, että kaukoputkeasi käytetään siihen, mihin se on suunniteltukin, eikä viattomien kansalaisten vakoiluun!" Kreivi jyrisi. Tosi viattomien, Charlotte ajatteli, muttei kehdannut haastaa enempää riitaa.

Illan tullen nälkä yleensä saapui täydellä voimalla, ja Charlotte lääkitsi vatsaansa ja haavoittunutta mieltään rasvaisilla ja vaahterasiirappia tihkuvilla letuilla. Odin taas oli innostunut muffinseistaan, eikä suostunut koskemaan äidin laittamiin lettuihin.

"Ei voi olla totta! Olenko minä vain lihonut, vai onko se oikeasti totta..." Ja olihan se. Charlotte oli vihdoinkin raskaana! Nyt vain samaa varovaista tahtia, että lapsi kasvaisi täysiaikaiseksi asti.

Odin, ei saa hakata kepillä kulkukoiria! Ties mitä raivotauteja se kantaa! "Eikun minä vaan heittelen sille keppiä, mehän vaan leikitään!" Juu juu. Kesyjä susia... selvä se.

Kesyjä kissoja nyt ainakin. Figaro alkoi lähestyä vanhuutta, ja laiskistua sitä myöten. Kissaherra alkoi oikein katsoa televisiota! Tähänkö on tultu...

No nyt ottaa päähän, ja aiheesta! Mirva tunaroi totaalisesti töissä vain yhden ylennyksen päässä rikollisneron tittelistä, ja joutui luopumaan kokonaan rikollisurastaan jouduttuaan vasikoimaan kaikki rikostoverinsa poliiseille. Voi Mirva, Mirva, minkä teit...

Seuraavana päivänä oli Torin syntymäpäivä, ja osa poikien kavereista liittyi seuraan jo suoraan koulusta. Mutta kukas se siinä, ellei poikien äidin serkku Carl Magnus, joka ei ole vanhentunut päivääkään... köh. Mutta oikeasti, jaksaako sitä kaikilla perheillä aina pelata?

Pohdittuaan asiaa yökaudet, Mirva päätti yrittää uudelleen rikollisuralla. Hän oli kyllä vanhus, mutta tunsi olevansa vielä elämänsä kunnossa. Hänen täytyi aloittaa aivan pohjalta uudessa kaupungissa, mikä merkitsi pitempiä työmatkoja, mutta minkä sitä kunnianhimolleen ihminen voi.

Mirva päätti myös muuttaa "hieman" ulkonäköään, siltä varalta että joku entinen liigakaveri olisi eksynyt paikalle ja tunnistanut hänet.

Oikeat poikain kekkerit nämä Torin synttärit! Mistä nuo lapset oikein ilmestyivät? Ja vielä yksi mahassakin.

Torista kasvoi tällainen nuori hiphoppari. Ei paha, mutta jostain syystä hän on kovin aasialaisen näköinen, vaikka vanhemmista kumpikaan ei ole. Ihmeelliset ovat genetiikan tiet...

Raskauden edetessä ongelmitta Charlotte alkoi vähitellen piristyä, ja aloitti jopa uudelleen vanhan suosikkiharrastuksensa, biljardin.

Sitten eräänä yönä koko talo heräsi Charloten kirkunaan: synnytys oli alkanut! Pojat juoksivat kannustamaan äitiään, Aatto taas heräili vähän hitaammin.

Se on taas poika! Tällä kertaa lapsi on tosin perinyt ne ihanat isänsä ruskeat silmät, muuten hänessä on kovasti veljiensä näköä. Silmät ovat ehkä tosin hieman isommat. Kolmas poika nimettiin yksissä tuumin Sebastianiksi.

Kun jännitys oli ohi, kaikki tajusivat, että kello oli noin neljä yöllä, ja että he olivat heränneet kesken yöunien. Mirva ja Tor alkoivat kiukutella, mutta itsensä lopultakin ylös kammennut Aatto vain hihkui riemusta: lopultakin hän oli paikalla lapsensa syntyessä!

Sebastian oli ihan ihmeissään kun molemmat vanhemmat lepertelivät hänelle kilpaa. Pikkuisesta taitaa tulla vanhempiensa silmäterä, mutta Charlottea kaihersi silti ajatus, jonka hän yritti sysätä taka-alalle: Hän olisi halunnut tyttären, perijättären. Olivathan he vielä Aaton kanssa nuoria, tosin. Ehkä sitä vielä ehtisi yrittää, vaikka uran aloitus viivästyikin jatkuvasti.

Niin se aika rientää, ja Figarokin alkoi harmaantua elegantisti. Tavastit päättivät, että oli Figaron aika vetäytyä julkisuudesta ja jättää sankarinroolit nuoremmille ja vetreämmille.

Odininkin syntymäpäivä lähestyi, ja se iänikuinen Liinu Puistola ilmestyi jälleen juhliin mukaan. Vanheneeko se koskaan, vai onkohan kyseessä jo kolmannen polven Puistola...?

Kummitätikin tuli onnittelemaan. "Eihän tässä enää kauaa mene, kun olet jo niin vanha että voit lähteä yliopistolle! Kai sinä sentään aiot opiskella?" "Tietysti, täti, ja sitten menen naimisiin sinun kanssasi!" Köh, köh, Odin, et sinä sentään ihan vielä niin vanha ole...

"*Puuuuhh...* Mutta kohtapas olen... Täältä tullaan, maailma! Ufot, ihmissudet, vampyyrit, varokaa vain!"

Jauzaaa...! Tällainen tapaus tuli Odinista. Vampyyrieno-Viljamin sekoilut eivät olleet jääneet Odinille kovin traumaattisina mieleen, hän kun oli silloin vielä niin pieni, siispä häntäkin kiinnostavat kaikenlaiset tieteet, ja totta kai vampyyrit ja etenkin - ihmissudet.

Sillä aikaa Charlotte oli jälleen alkanut kumartaa vessanpöntön Jumalalle. "Yäääks! Tämä saa kyllä olla viimeinen kerta!!!"

Tor, typerys, sytytti mikron palamaan - Enkö minä ole tuhat kertaa sanonut että haarukkaa EI SAA LAITTAA mikroon!!! - mutta onneksi isä-Aatolla oli enemmän järkeä päässä, ja tämä kantoi nuorimman poikansa varmoin ja rauhallisin ottein turvaan odottamaan palokunnan saapumista.

"Taas minä olen lihonut... Tai mitäpä sitä kiistämään... Taidan olla taas raskaana. Voihan vellipuuro."

Aatto oli kuitenkin aivan onnessaan (Mikäpä siinä ollessa kun ei tarvitse oksennella ja kärsiä kauheita synnytystuskia joka kerta) ja leperteli tulevalle vauvalle monta kertaa päivässä. Josko nyt olisi jo luvassa se hartaasti toivottu tytär?

Viis siitä, että perheellä on jo siivooja - Aatto nauttii kotitöistä ja on jatkuvasti kuuraamassa ja siistimässä paikkoja. Välillä hän harkitsi jopa koti-isäksi heittäytymistä... Ainahan sinne yritykseen voisi palkata jonkun uuden esimiehen. Asia vaan aina viivästyi, kun Charloten raskaudet olivat etusijalla perheen elämässä.

Pojat, pojat, mitäs täällä juoruillaan? "Eeeei mitään... Kunhan vaan mietittiin että äiti on aika nuorekas, kun kaikkien kavereiden vanhemmat on jo ihan vanhoja..." Olisitte tyytyväisiä, mokomatkin jolpit. Ei vanhemmistaan saa puhua tuollaiseen sävyyn. Mur.

Odin otti tavakseen partioida pihalla auringonlaskun jälkeen, sudet kun tuntuivat liikkuvan todella vapaasti ihan esikaupunkialueella! Tämän yksilön hän nimesi Nöpöksi.

Ei kovinkaan ansaittu nimi, "Nöpö" kun lähinnä ärhenteli Odinille kun tämä yritti antaa herkkupaloja tai silittää.

"No niin, ethän enää haukkaa sormiani?" Seuraan liittyi myös valkoinen, sudennäköinen koiraeläin. Onko se susi vai koira? Vai jotain siltä väliltä? Kaunis turkki, joka tapauksessa.

Vilhelmina alkoi kummitella väkivaltaisesti nyt, kun hänen tyttärensä oli jälleen raskaana. "Senkin hyödytön mies, et pysty muuta kuin poikia siittämään! Charloten pitäisi hankkia kelvollisempi aviomies!!"

Sillä aikaa, kaikessa hiljaisuudessa, Sebastian kasvoi taaperoksi. Hän muistutti ulkonäöltään aika tavalla vanhempia veljiään, mutta oli luonteeltaan aivan erilainen. Jo näin pienenä hän halusi aina pitää huolen siitä, että lelut olivat tarkalleen oikeilla paikoillaan, ja alkoi itkeä katkerasti jos jossain oli sotkuista.

Tor, taktiikkavelho, soitteli kavereilleen ja yritti houkutella heitä lähtemään ulos keskellä yötä. Ööh, vanhempien kuullen? Kukaan ei kuitenkaan suostunut lähtemään, ja Tor joutui painelemaan pettyneenä petiin.

Vilhelminan haamu ei jättänyt Aattoa hetkeksikään rauhaan, vaan vilahti aina jostakin kaapin takaa tai ilmestyi nurkkaan seisomaan mielenosoituksellisesti selin. Aatto alkoi olla aivan hermoraunio: entä jos tuleva lapsi olisikin poika, miten hänen kävisi? Ryhtyisikö Vilhelminan henki sanoista tekoihin?

Charlottekin sai osansa vainosta. Ei sitten mitään käytöstapoja, moinen säikyttelyhän voisi aiheuttaa vaikka synnytyksen käynnistymisen ennen aikojaan tai jotain muuta kauheaa. Onneksi ennenaikaisia supistuksia ei tällä kertaa kuitenkaan kuulunut.

Ei, Aatolla ei ole sympatiasupistuksia vaan mystinen tauti. Mitäs menee leikkimään farmaseuttia jos ei ole vaadittavia loogisia taitoja...

...Ja siihen päälle vielä syömään pilaantunutta salaattia. Miesparka taitaa olla niin huumaantunut vaimostaan ja suloisista lapsistaan, ettei paljon katso, mitä tekee.

*Yrjö-Einari* *Brrrrraaaaaaaaaaaaaahmms* *Bach, bach* "Tällaistako tämä Charlotella aina on, yäääks. Pitäisiköhän meidän ruveta käyttämään ehkäisyä..."

Aatto oli niin voipunut, ettei jaksanut siivota jälkiään, ja valitettavasti Sebastian ehti livahtaa leikkimään pöntöllä. Onneksi Mirva oli valppaana seuraamassa, ettei pahempia tapahtunut, eikä pikkuinen onneksi sairastunut.

Näin vanhemmiten, ja kun rikollisura ei tuntunut enää ottavan tulta alleen, Mirva alkoi hyödyntää muita taitojaan. Hänen ensimmäinen maalauksensa oli tämä kubistinen näkemys miehestä, joka muistuttaa kovasti Will Wrightia... Galleriassa maalauksesta maksettiin kuitenkin hyvät rahat, ja Mirva oli riemuissaan.

Ei sinne, Tor, katsohan vähän leukaasi ja otsaasi... "Etkö nyt näe, tässäkin on pieni mustapää... Minä aion nyt lähteä yliopistolle iskemään tyttöjä. Eihän täällä enää jaksa hillua, kaikkialla vaan vaippoja, tuttipulloja ja huutavia lapsia!"

Tuumasta toimeen, ja mitäpä sitä asuakaan vaihtamaan... Tor sai kolme stipendiä, joilla oli mukava aloittaa kampusbilettäjän ura. Tervemenoa!

Charloten synnytys alkoi ruokapöydässä, mutta Aattoa ja Mirvaa ei näy kiinnostavan lainkaan. Mokomatkin, vaikka Charloten laittama ruoka onkin hyvää, niin voisi sitä silti vähän kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu...

Kumpi se on? Käykö Vilhelmina oikeasti Aaton kimppuun? Se selviää seuraavassa jaksossa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jassoo! ;( On se niin väärin, että sinun tarinassa saadaan poikalapsia ja minulla vain tyttöjä...
Oi voisipa pelata netissä niin naittaisin sinun sukuusi pari vihreää tyttölasta ja ottaisin vävyksi tuon Torin!

Menley

Ihana tarina jälleen.

Annikainen kirjoitti...

No sanos muuta! Mutta mulla on matriarkaatti, vaikka vanhoilla säännöillä pelaankin muuten :p Tai siis se oli jo alusta asti. Siksi tämä perillispaniikki :D Nyt unille, tosin.

Anonyymi kirjoitti...

Jee, jatkoa *tap-tap*. Kyllä tätä legacya on aina yhtä ihanaa lukea. Toivotaan että Charlotte saa haluamansa tyttölapsen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tarina. Luin kaikki jaksot läpi ja nyt iski valtaisa hinku päästä pelaamaan Simsiä. Kiitos sinun, peli-intoni palasi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tarina, luen jokapäivä ^^ Olen pelannut paljon simssiä mutta en ole saanut ainuttakaan poikalasta. Ihan epistää :((

- Pinja